Ville

Jannea oli teini-ikäisestä asti kiihottanut ajatus siitä, että auktoriteettia omaava mies kurittaisi häntä. Etenkin sotilaalta tai poliisilta saatava ojennus olisi lottovoitto. Aina kun Jannea vastaan oli kadulla kävellyt virkapukuinen mies, oli Jannen kiinnostus herännyt. Useita kertoja hän oli huudellut törkeyksiä maastopuvuissaan vastaan tulleille varusmiehille, mutta ei ollut päässyt haluamaansa lopputulokseen. Poliiseille hän ei uskanut huudella.

Sitten eräänä iltana alkoi tapahtua. Janne oli alkuillasta lähibaarissaan. Oli perjantai-ilta, ja paikalla oli joukko ilmeisesti juuri lomalle päässeitä varusmiehiä. Inttijätkät pelasivat biljardia. Valtaosa oli t-paitasillaan, jolloin Jannella oli esteetön näky useampaan sotilasvyöhön. Noissa vöissä oli jotain, joka loi miehelle suurta auktoriteettia hänen silmissään. Yksi varusmiehistä erottui joukosta. Hän oli rotevaa tekoa. Leveät hartiat, kapea vyötärö ja paksut reidet. Käsivarsistakin päätelleen jätkä viihtyi salilla.

Janne unohtui katselemaan tuota komistusta samalla, kun haaveili seisovansa paljaine pakaroineen tuon jätkän edessä. Hän odottaisi avuttomana, milloin varusmiehen vyö alkaisi kouluttaa häntä nöyräksi pojaksi. Haaveilu sai Jannen kiihkon valtaan, ja hän tunsi räjähtävänsä hetkenä minä hyvänsä. Janne peitti etumuksensa takillaan, ja suuntasi wc-tiloihin.

Janne meni koppiin, ja lukitsi oven. Housut tipahtivat nilkkoihin, ja Janne alkoi hyväillä kovaa mulkkuaan. Kauan hän ei ehtinyt nautiskella, ennen kuin wc:n ulkoovi avautui. Kuului myös ääni, joka ei voinut syntyä mistään muusta kuin oven lukitsemisesta. Janne kumahtui hiljaa kurkistamaan sermin alta. Metrin päässä Janne havaitsi maiharijalkaisen miehen seisovan kopin edessä. Janne painoi kullinsa takaisin farkkuihin, odotti hetken ja avasi oven.

Jannen eteen avautunut näky sai hänen kullinsa entistäkin kovemmaksi. Jannen salin puolella tarkkailema roteva inttijätkä seisoi hänen edessään. Jätkä oli irrottanut sotilasvyönsä, taittanut sen kaksinkerroin ja piti sitä jämäkässä otteessa oikeassa kädessään.

Inttijätkä: Tätähän sä haluat, eikö niin?

Janne: Mitä sä...?

Inttijätkä: Älä nyt yhtään väitä. Kyllä mä näin miten sä tuolla äsken tuijotit mun vyötä. Haluut tätä perseelles, eikö niin?

Janne: Mä...

Inttijätkä: Kuuntele nyt tarkkaan. Tehdään näin. Mä asun tossa kulman takana, talo 25, D-rappu asunto 12. Tulet soittamaan ovikelloa tunnin päästä. Ymmärrätkö?

Janne nyökkäsi. Inttijätkä laittoi vyönsä takaisin maastohousujen lenkeistä läpi, ja poistui.

Haluatko jatkoa tarinalle?