Hans

Kello tuli 8 ja olin valmis aloittamaan työt. Valmistelin maalit paikoilleen ja tutkiskelin teostani. Paljon oli vielä tehtävää ja havaitsin muutamia kohtia, joita ajattelin vähän muuttaa. Kello tuli 9 eikä Timoa vielä kuulunut. Yleensä hän on tullut mieluummin jopa etuajassa. En vielä huolestunut tilanteesta, mutta kun into oli päällä aloitin työn ilman mallia. Aluksi korjailin ne kohdat, jotka halusin muuttaa. Sitten työstin käsiä. Niiden asento oli hyvä. Pienten yksityiskohtien maalaamisessa kuluu helposti aikaa muutama tunti. Nyt jo ihmettelin kun kello oli 11 eikä Timosta kuulunut mitään. Oletin hänet täsmälliseksi ja tunnolliseksi. Hänellä oli puhelinnumeroni siltä varalta, että tulisi muutoksia ohjelmaan. Minulla ei ollut hänen numeroaan, joten en voinut muuta kuin odottaa.

Jatkoin siis työskentelyä ja aloin kaivaa jo valokuvia esiin vaikka hyvä muistikuva minulla hänestä kyllä muutenkin oli. Katsoin välillä kuvista mallia ja työskentelin puolille päivin asti. Sitten alkoi tulla nälkä ja lähdin kuppilaan lounaalle, koska luomisintoni ei nyt sallinut, että olisin ryhtynyt ruoanlaittoon. Palasin n. tunnin kuluttua. Kiipesin vauhdilla raput ylös ylimpään kerrokseen saadakseni vähän virkistävää liikuntaa. Hämmästyin kun huomasin Timon istuvan lattialla ovellani. Hän oli rähjäisen näköinen. Hänellä oli samat vaatteet kuin eilen täältä lähtiessään, mutta hän oli ikään kuin maantien ojassa yönsä viettänyt.

- Mitä kummaa sulle on tapahtunut? Vaatteet on ihan kurassa ja rikki. Missä sä olet ollut kun tuolta näytät ? kysyin kauhuissani. Enkö tuntenutkaan häntä tarpeeksi? Oliko ensivaikutelma pettänyt?

- Mennään sisälle niin selitän, hän sai vaivoin sanotuksi.

Menimme sisään. Riisuin Timolta heti likaiset päällysvaatteet ja vein hänet suihkuun. Hänellä oli ruhjeita ja naarmuja kasvoissa ja eri puolilla vartaloa ja raajoja. Katsellessani häntä suihkussa aloin jo aavistella mitä oli tapahtunut. Pesin varovasti pehmeällä sienellä hänet. Timo pysyi seisaallaan vain seinistä tukea ottaen. Sitten kuivasin hänet hellävaraisesti taputellen isoon pyyhkeeseen ja puin hänelle aamutakkini. Talutin hänet sohvalle istumaan, mutta hän halusi pitkäkseen. Asettelin tyynyn pään alle ja nostin jalat sohvalle. Etsin peitteen hänen päälleen. Keitin kuumaa vettä ja toin hänelle teetä ja pari voileipää. Sillä välin hän oli nukahtanut. Hengitys oli tasaista ja rauhallista. Hengityksessä ei ollut mitään poikkeavaa hajua, joten tuskin hän oli ryyppäämässä ollut. Epäilin, että hänet oli ryöstetty. Tutkin hänen vaatteidensa taskut. Lompakkoa ei löytynyt, avaimet oli tallella – ei muuta.

En pystynyt jatkamaan työtäni –olin niin järkyttynyt Timon puolesta. Lueskelin lehteä ja kuuntelin hiljaista klassista musiikkia. Runsaan tunnin kuluttua Timo avasi silmänsä ja kysyi ”Olenko tullut taivaaseen?” – Et nyt ihan vielä, vastasin, mutta missä ”helvetissä” sä olet ollut. Sut on selvästi ryöstetty, eikö vaan ?

Timo katseli ensin ympärilleen ikään kuin ei tuntisi paikkaa, mutta sitten katse kirkastui kun hän näki taulun.

- Niin taisi käydä. Kun lähdin eilen, kävelin pitkään kaupungilla. Asun syrjäisellä kadulla ja kaksi rotevaa miestä lähti seuraamaan. He saavuttivat mut ennen kuin ehdin kotiin. He taluttivat mut autoon ja peittivät silmät. Sitten tyhjennettiin taskut ja ajettiin johonkin kaupungin ulkopuolelle.

Mut työnnettin ojaan ja potkittiin tajuttomaksi. Heräsin aamulla enkä tiennyt missä olen. Harhailin tietä pitkin ja kyselin suuntaa kaupunkiin, mutta kaikki vain karttoivat minua eivätkä viitsineet edes vastata. Kun olin kävellyt tarpeeksi pitkään tajusin sijaintini. Ei ollut rahaa bussiin eikä ruokaan. Olin toisella puolen kaupunkia kuin kotini. Jotenkin alitajunnassa kävelin tänne vaikken edes muistanut osoitetta. Kiitos kun huolehdit musta.

Timo söi tekemäni voileivät ja joi teen. Olimme hetken hiljaa ja mietin pitäisikö mennä poliisin juttusille. Ehdotin sitä Timolle, mutta hän oli vastahakoinen kun ei menettänyt rahaakaan kuin muutaman kympin. Mutta vammat näyttivät aika pahoilta. Mitäs jos tulee jotain jälkiseuraamuksia niistä.

Pitkän miettimisen jälkeen Timo suostui lähtemään poliisiasemalle. Siellä tehtiin rutiinikysymykset ja Timo selitti asiat siten kuin muisti. Poliisien kehotuksesta kävimme vielä tapaturma- asemalla. Siellä lääkäri tarkisti Timon vammat, otatti muutaman röntgenkuvan varmuuden vuoksi ja kirjasi löydökset tiedostoihin. Onneksi mitään vakavaa ei löytynyt, mutta kehotettiin tulemaan herkästi takaisin, jos voinnissa tapahtuu muutoksia huonompaan. Lupasin tarkkailla Timoa kotonani muutaman päivän.

Kun palasimme kierrokselta, Timo oli jo uudelleen väsynyt. Hän halusi mennä nukkumaan, joten hän sai mennä minun sänkyyni ja minä nukkuisin sohvalla. Timon nukahdettua palasin maalaukseni ääreen. Tein muutamia lisäyksiä kasvoihin. Ilmeessä oli iloisuutta, mutta silmissä jotain kaipaavaa katsetta. Saman katseen olin juuri äsken havainnut Timon kasvoilla kun peittelin hänet vuoteeseen.

Ikään kuin hänellä olisi ollut jotain sanottavaa vielä, mutta sanat eivät vain tulleet ulos. Odotin hetken, mutta samassa Timo jo nukahti. Ehkä sitten huomenna. Nyt ei ollut pilailun aika, joten maalasin sen seisovan kyrvän pois taulusta ja tilalle siististi lepotilassa olevan elimen. Kävin vähän väliä katsomassa Timon tilaa. Hän nukkui edelleen rauhallisena samassa asennossa. Hengitys oli tasaista. Söin vielä iltapalan ja katsoin viimeisimmät uutiset. Pelkkiä huonoja uutisia –sotaa, nälkää, katastrofeja, rikoksia, ryöstöjä. Eikö tässä maailmassa tapahdu mitään niin hyvää, että se pääsisi uutisiin. Ikävät asiat vain nostetaan otsikoihin ja sillä luodaan ihmisiin ahdistusta ja pelkoa. Kerrottaisi edes joskus hyviäkin uutisia, joista muutkin voisivat iloita ja saada uskoa siihen, että hyvyyttäkin on olemassa. Se vain taitaa olla niin, että hyvät uutiset eivät myy - ihmiset ovat uteliaita tietämään erilaisista katastrofeista. Viranomaisilta vaaditaan heti tiedotustilaisuuksia ym. Tiedottaminen hyödyttää niitä, jotka ovat katastrofialueella ja vaarassa, mutta mitä hyötyä siitä on niille, jotka ovat kymmenien – satojen kilometrien päässä? Heidän täytyy saada tietää, koska heidät on siihen opetettu! Kaikkien kauheuksiennäyttäminen ja niistä kertominen tyydyttävät vain ihmisten ”sairasta” uteliaisuutta. Sitähän on suurin osa nykyisistä elokuvista ja TV- sarjoista. Jos jollain menee hyvin, ollaan heti kadehtimassa ja eikös sarjoissakin aina joku tule ja pilaa sen onnen, jonka joku on saattanut kohdata. Sairasta mielikuvitusta noilta käsikirjoittajilta! Toisaalta media on syöttänyt tuota puppua jo niin kauan, että kansa on siihen turtunut eikä paremmasta tiedä. Rikoksia ja raakuuksia kyllä voidaan näyttää vaikka kuinka paljon. Sitä ovat täynnä suurin osa nuorille tarkoitetuista videopeleistäkin. Sieltähän sitä mallia otetaan. Jo aivan leikki-ikäisten piirrossarjatkin ovat hyvin väkivaltaisia. Niissä nujerrettukin hahmo aina nousee ylös luoden lapsille mielikuvan, että toista voi lyödä kuinka lujaa tahansa ja siitä vaan noustaan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Leikkipuistoissakin saattaa nähdä pikkulasten hakkaavan toisiaan lapiolla päähän. Heillä ei tietenkään voi olla ymmärrystä tekojensa seurauksista. Mutta jos esimerkiksi elokuvassa on jotain kaunista – paljasta pintaa tai muita hyvyyden ja rakkauden osoituksia niin heti iskee sensuuri ja moraalin nimissä ollaan poistamassa kohtauksia tai ne sivuutetaan hyvin nopeasti. Mihin johtaa raakuuksien esittäminen ja niillä hekumointi? Tutkijan väittää, ettei niillä ole vaikutusta nuorison väkivaltaiseen käyttäytymiseen, mutta uskallan olla vahvasti eri mieltä. Muutos vain pitäisi alkaa jo sieltä varhaislapsuudesta ! Tarvitaanko vielä kouluammuskelua tai kauppakeskusiskuja ennen kuin tajutaan, missä mennään. Säälittävältä vaikuttaa se kaksinais- moraali, jota on havaittavissa noiden sääntöjen laatijoissa viime aikoina. Kaupallisuus näyttää kuitenkin toistaiseksi vetävän pidemmän korren.

Nukahdin sohvalle vihdoin. Parin tunnin kuluttua heräsin ja kävin taas katsomassa Timoa. Kaikki edelleen kunnossa. Timo oli kääntynyt toiselle kyljelleen joten tiesin hänen olevan kunnossa. Menin takaisin sohvalle ja ajattelin nukkua aamuun asti. Aamuhämärässä heräsin kuitenkin siihen, että Timo istui vieressäni. Hän ihmetteli, miksi nukun sohvalla. Hänellä on siellä leveä sänky ja isäntä itse kipristelee sohvalla. Kyllä tuonne mahtuu kaksikin. Hän raahasi minut kädestä omaan sänkyyni, jonne kellahdin väsyneenä. Vedin peitteen korvilleni ja yritin nukahtaa uudelleen. Timo asettui viereeni ja makasi hiljaa. Nukahdin varmaan muutamassa minuutissa.

Aamulla heräsin siihen, että joku silitteli olkapäätäni ja käsivarttani. Käännyin selälleni ja huomasin, että Timo oli tullut aivan viereeni. Haukottelin syvään ja venyttelin käsiäni. Timo makasi mahallaan nojaten kyynärpäihinsä. Hänellä oli vielä arpia ruhjeista, mutta muuten hän näytti olevan kunnossa. Hän laski kätensä rintani päälle ja silitteli siitä pyörivin liikkein laajentaen ympyrää kaulalta napaan asti. Vähitellen hän hivutti kätensä alemmas ja kutitteli jo karvoitustani. Sitten äkkinäisellä hyökkäyksellä hän tarttui aamujäykkään kulliini, joka tietysti ponkaisi täyteen seisokkiin. Olen herkkä kutiamaan, jonka vuoksi yritin tehdä väistöliikkeen, mutta ote olikin niin luja etten päässyt pakoon. Samassa Timo kierähti päälleni tarttuen molempiin ranteisiini ja painoi käteni sivuille ylös. Olin selätetty. Timo toi huulensa suulleni ja antoi kevyen suudelman. Sitten hän alkoi näykkiä huulillaan postiani, korviani, kaulaani ja niskaani siirtyen hiljalleen alemmas rinnalle. Hän nuoli kiihottavasti nännejäni. Se kutitti minua kovasti ja aiheutti valtavan eroottisen kiihottumisen.

Kyrpäni reagoi siihen tietenkin. Timo istui vatsani päällä ja alkoi hivuttaa itseään alemmas. Kyrpäni liukui hänen pussiensa ohi väliimme kun Timo kumartui eteenpäin ja makasimme kokonaan päällekkäin. Työnsin lantiotani eteenpäin antaen kyrpäni liukua Timon haaroissa edes takaisin. Timollakin seisoi täysillä. Hänkin teki naintiliikkeitä lantiollaan. Tuntui mahtavalta kokea hänen elimensä liikkeet vatsallani. Hän irrotti otteensa ranteistani ja veinkin kädet heti hänen selkäänsä ja pakaroille. Halusin tuntea, miten ne supistelevat ja keinuvat nainnin tahdissa. Puristelin pakaroita kämmenissäni aina silloin kun ne nousivat ylös ja olivat rentoina. Sipistusvaiheessa pidin ne kämmenteni muodostamissa kupeissa. Timon iho alkoi olla hiestä kostea. Sivelin etusormellani pakaravakoa ja reiän ympäristöä. Timo levitti jalkojaan ja avasi persettään jotta sormeni sai tehdä vapaasti tutkimusmatkaansa. Otin vartaloidemme välistä sormeeni liukastetta ja aloin työnnellä sitä Timon peräaukkoon. Huomasin sen kiihottavan häntä koska hän huokaili syvään ja kyrpä vatsallani koveni ja kasvoi entisestään. Pidin sormeani sisällä ja kutittelin sen kärjellä suolen etuseinää. Timo vikisi nautinnosta. Sitten äkkiä hän työnsi lantionsa eteenpäin ja supisti pakaroitaan tiukasti yhteen.

Sormeni jäi sinne jumiin. Painoin sitä vielä syvemmälle. Samassa kuumaa nestettä suihkusi vatsalleni. Tein vatsalihaksillani aaltomaisia liikkeitä. Timon laukeaminen sai myös omat nesteeni liikkeelle. Nostin jalkani Timon lantion ympärille ja tein naivia liikkeitä. Kyrpäni liukui Timon spermasta lipevässä ihojemme välisessä tilassa ja syöksi sinne oman annoksensa. Olin läkähtyä Timon lujaan syleilyyn.

Jäimme makaamaan siihen ainakin puoleksi tunniksi. Silittelin Timon selkää ja kylkiä. Hän ei enää aristellut niitä. Teki mieli vain vetää peite uudelleen päälle ja jatkaa unia yhdessä Timon kanssa, mutta se aamuseisokin aiheuttanut ”luonnollinen tarve” pakotti nousemaan. Kävimme yhdessä suihkussa ja laitoimme aamiaisen. Pöydässä kysyin Timolta, mitä häneltä jäi illalla vielä sanomatta ennen nukahtamista. Se ei ollut enää ajankohtainen asia - se tuli juuri hoidetuksi.

Tarkistin vielä Timon haavat ja ruhjeet. Puhdistin niitä ja laitoin muutaman laastarin. Sitten saatoimmekin jatkaa maalaustyötä.

Timo kiipesi korokkeelleen ja yritti etsiä hyvää asentoa. Hän ei ollut enää ennallaan. En tohtinut vaatia häneltä tässä vaiheessa samaa esiintymistä kuin ennen. Tärkeintä oli, että hän oli taas mukana työssä ja saatoin pitää häntä tarkkailussa vielä muutaman päivän. Maalasin muotokuvaa eri kohdista. Löysin Timosta nyt sellaisia piirteitä, joita aikaisemmin en ollut huomannut. Tosin kun Timo oli nyt luonnollisempi ehkä hänen todelliset piirteensä paljastuivat paremmin. Alkuinnostuksessa oli ollut varmaan mukana tietyn tyyppistä esittämistä. Havaitsin kasvoissa tiettyä alakuloisuutta, jopa surumielisyyttä – samoja ilmeitä kuin taideleirin aikana . Hartiat olivat selvästi enemmän kumarassa kuin ennen. En voinut muuttaa muotokuvaa kokonaan vastakkaiseksi kuin alkutilanteessa ilman, että käymme syvällisen keskustelun. Niinpä keskeytin työni ja pyysin Timoa tulemaan sohvalle istumaan. Hän näyttikin jotenkin väsyneeltä. Tuskin olisi jaksanut pidempään seistä mallina.

Aloitin vähän empien keskustelun.

- Kuule Timo – sä olet muuttunut täysin. Onko sulla vielä heikko olo sen onnettomuuden jälkeen. Särkeekö päätäs vai onko maha kipeä? Sano vaan jos on niin mennään uudestaan lääkäriin- nehän käski!

- Ei mulla sellaista pahaa oloa ole eikä mikään paikka ole varsinaisesti kipeä, mutta tänne sattuu . Timo näytti vasenta rintaansa sydämen kohdalta. – eikä siihen varmaan lääkärit voi auttaa.

- Mikä kumma se sellainen rintakipu on? Nyt lähdetään kyllä uudestaan lääkäriin. Tartuin Timoa ranteesta ja aloin vetää ovelle, mutta Timo ei hievahtanutkaan.

- Ei se ole sellaista, johon lääketiede voisi auttaa, se on sitä toista laatua.

- Siis sydänsuruja?

- No niinkin voisi sanoa.

- Ahaa, sitten tarvitaankin hyvää kuuntelijaa, mutta mistä sellainen löytyisi?

Timo oli hetken hiljaa ja sanoi sitten hiljaisella lähes kuiskaavalla äänellä katsoen minua suoraan silmiin hyvin aneleva katse kasvoillaan.

- Mun on nyt pakko kertoa tää juttu sulle. Ethän sitten naura?

- Tottakai voin kuunnella, eihän tässä ole mihinkään hoppu. Laskin käteni hänen olalleen ja olin valmis kuulemaan surullisen tarinan.

- Mä olen aika orpo piru tässä maailmassa. Tosiaan orpo, mulla ei ole ketään sukulaisia kun kaikki on kuolleet – onnettomuudessa - ei mihinkään tautiin. Jäin yllättäen yksin ja muutin tähän kaupunkiin. Ei ketään kavereita. Toistaiseksi ei työtä, mutta pärjään. Sain ison perinnön, joten ei taloudellisia huolia. Olen aina ollut kiinnostunut taiteesta. Käyn paljon näyttelyissä. Kerran näin hienoja muotokuvia, tosin viime vuosisadalta. Innostuin niistä ja ajattelin hankkia itsestäni sellaisen. Sitten huomasin sinun töitäsi eräässä aikaisemmassa näyttelyssä ja ihastuin niihin. Rupesin seuraamaan sun uraa. Sitten eräänä päivänä huomasin sen, mikä sattuu tänne rintaan – olin ihastunut SINUUN – epätoivoisesti, tai en tiedä onko se niin epätoivoista. Tunnuit niin saavuttamattomalta.

Sitten huomasin tuon viimeisimmän näyttelysi ja päätin kokeilla onneani. Samalla sain mahdollisuuden toteuttaa haaveeni muotokuvasta, mutta ennen kaikkea päästä lähellesi. Mun oli nyt viimeistään pakkoa saada sanoa sulle tää juttu, koska kuva taitaa pian valmistua ja sitten on liian myöhäistä. Tää puhe tuntuu nyt ihan hassulta höpinältä, mutta totta se on.

Timo painoi päänsä alas kämmentensä väliin ja huokaisi syvään. - Nyt se on sitten sanottu.

Kuuntelin yllättyneenä ja liikuttuneena Timon puhetta – rakkauden tunnustusta. Kelasin äkkiä mielessäni, mitä välillämme on tapahtunut ja mitä itse tunnen Timoa kohtaan. Olen viihtynyt hänen seurassaan ja kun tarkemmin ajattelin pidin hänestä. Samassa tulvahtivat mieleeni taideleirin muistot. Mietinkin, miten tyhjää elämäni oli ollut ja tulisi olemaan taas kun Timon työ tulisi päätökseen – pelkkää työtä – ei juuri sosiaalista elämää. Tällä hetkellä tunsin lähinnä myötätuntoa häntä kohtaan, mutta vanhat muistot ja tuo tunnustus sisälsi selvästi vetoomuksen jatkaa tapailua kuvan valmistumisen jälkeenkin. Kiedoin käteni Timon hartioiden ympäri ja vedin hänet rintaani vasten.

- Ei hätää, en jätä sua pulaan. Muistatko vielä sen taideleirin siellä kartanossa? Voit tulla tänne aina kun sulle sopii. Lupaan olla ainakin kaveri ja katsotaan sitten miten suhde lähtee kehittymään. Sä olet sitten rehellisin tyyppi, jonka olen tavannut. Flirttailijoita olen kyllä tavannut, mutta olet ensimmäinen, joka kertoo todellisista tunteistaan. Minäkin ihan liikutuin.

Halasin Timoa pitkään ja hän käpertyi syleilyyni, kehräsi onnesta. Hän sanoi muistavansa hyvin taideleirillä saamansa tuen ja olevansa siitä ikuisesti kiitollinen. Se oli muuttanut koko hänen elämänsä suunnan. Kaaduimme sohvalle pitkäksemme. Makasimme siinä hiljaa hyväillen toisiamme. Yhdessä olo taas antoi tyydytystä henkisellä tasolla. Totesimme kumpikin, ettei nyt tehnyt mieli rakastella –ollaan vain hiljaa lähekkäin.

Muotokuva tuli viimein valmiiksi muutaman viikon kuluttua ja Timo vei sen asunnolleen. Hän maksoi siitä reilun summan ihan oikeasti niin kuin oli luvannut. Se Timon ”todellinen minä” tuli piilotetuksi taustaan piilokuvan muotoon ja sen voi havaita vain kun katsoo taulua sopivasta kulmasta. En tiedä onko Timo itsekään sitä vielä havainnut. Nykyisin hän käy edelleen silloin tällöin ateljeessani katsomassa työskentelyäni, mutta yöt vietämme yhdessä hänen kämpillään – siis yhteisessä kodissamme.

Loppu