Heik....

Janne käveli kotiinpäin kaupungilta, oli syksy ja puista keltaiset lehdet putoilivat hiljalleen maahan sateen ropistessa takille kastellen likomäräksi. Janne ajatteli kävellessään kuinka ihana ja surullinen syksy käytännössä oli ollut. Ihana aivan sen takia että oli uskaltanut kertoa parhaalle kaverilleen olevansa homo ja muutenkin syksy oli ihana. Mutta surullinen siitä syystä että paras kaveri oli etääntynyt melkeinpä tuntemattomaksi ihmiseksi, vaikka kaveri olikin ottanut homouden hyvin ja he olivat olleet hyviä kavereita vielä paljastuksen jälkeenkin, mutta jokin oli muuttunut.. Janne koitti saada Mikan lähtemään juomaan toisinaan tekstarilla, vaikka tiesi että aina Mikalla oli jotain muuta tekemistä ettei joutanut. Loppujen lopuksi Janne ei enää jaksanut yrittää vaan luovutti, koska Mika ei koskaan ottanut yhteyttä jos Janne ei ottanut ensin. Silti vaikka Jannea ei enää jaksanut edes kiinnostaa, kauhea ikävä painoi häntä. Nytkin kotiin kävellessä meinasi itku päästä kun Mika muistui mieleen, vaikka siitä ei ollut kuin viikko kun viimeksi oli teksturia laittanut.

Tuulen puuska tuntui kotipihaan kääntyessä kylmältä luissa asti märkien vaatteiden läpi. Janne kiipesi portaat toiseen kerrokseen ja kaivoi avaimet taskusta, avasi oven ja astui sisään pieneen yksiöön. Potkaisi kengät jalasta ja käveli keittiöön laittamaan Alkon kassista viinat jääkaappiin kylmenemään. Janne avasi television ja laittoi musiikki kanavan, käveli sitten sängyn vieressä olevan tietokoneen luo ja laittoi jotain musiikkia soimaan. Oli siis juomaan lähtö tänään edessä, yksin kylläkin kun ei kukaan ollut pyytänyt juomaan, mutta eihän sitä osannut perjantai-iltana muutakaan kun oli tottunut aina baarissa käymään perjantaisin. Riisuttuaan vaatteensa Janne ajatteli ottaa pikasuihkun ennen kuin aloittaisi juomaan, pikapuolin oltiin suihkunraikas ja lasi kädessä. Naputellen näppäimistöä turhautuneena, koittaen etsiä jotain tekemistä netistä ja kuunnellen musiikkia tunnit kuluivat hitaasti. Mutta onneksi kello alkoi olla jo vaille yksitoista pikkuhiljaa, kohta pääsisi baariin jossa oli muitakin ihmisiä eikä tuntuisi niin yksinäiseltä.

Oli lähdön aika ja Janne katsoi ulos ikkunasta.

- Ei hitto siellä sataa kovempaa kun päivällä, Janne mutisi itsekseen harmissaan.

Heittäsiköhän Mika mut baariin Janne mietiskeli itsekseen, ja tuli lopulta tulokseen että vaikka voisikin heittää, ei hän haluaisi nähdä Mikaa. Taksi maksoi liikaa joten kävellenhän sitä pitäisi taas kerran. Janne vetäisi lippiksen päähän ja takin niskaan ja lähti, onneksi baariin oli vain muutama kilometri matkaa. Sade ei haitannut koska Janne tykkäsi sateesta, mutta toisaalta kaikki huomaisivat että oli joutunut tulla baariin kävellen. Mutta kun ei sontikkaa ole niin ei voi mitään, pakko se on kastella itsensä. Vesilammikot loistivat lyhtypylväiden valossa ja heijastivat keltaisia puidenlehtiä kauniisti asfaltin pintaan vasten. Kylmien pisaroiden valuessa niskaan lippikseltä tuli kylmiäväreitä, Janne vetäisi hupun päähän jottei pisarat enää pääsisi niskaan. Kävellessään hän hyräili mielessään kappaleita joita toivoi baarissa soitettavan tänä iltana.

Hetken kuluttua Janne olikin jo baarissa tilaamassa juomista, kävely matka oli mennyt jotenkin yllättävän nopeasti. Kaksin käsin juomia kantaen hän lähti etsimään tyhjää pöytää. Yhtäkkiä kävellessä tanssilattian reunaa pitkin tuli outo tunne vihaa ja kaipuuta, sillä Mika istui parin kaverinsa kanssa nurkkapöydässä. Elettäkään tekemättä morjenstaakseen Janne jatkoi matkaa ja huomasi pari tuttua muijaa parin pöydän päässä.

- Moi onks tää varattu paikka? Kysyi.

- Ei oo, istu vaan siihen, sanoi Minna iloisesti hymyillen.

- Taas täällä? Tiia sanoi ivallisesti, sillä olihan Janne melkein joka perjantai notkumassa täällä.

- Niinhän työkin näytätte olevan, vastasi Janne yhtä ivallisesti.

- No niihän me ollaan, Tiia sanoi hymyillen.

- Tänään muuten sit pidetään hauskaa, seuraava hyvä kappale kun tulee lähetään tanssimaan, myö ei olla keretty tanssia vielä yhtään kappaletta. Sanoi Minna päättäväisenä.

- Joo lähetään vaan, sanoi Janne piristyneemmällä äänellä.

Pian tulikin hyvä kappale, tanssilattia alkoi täyttyä.

- No lähetään näyttää niille miten tanssitaan, Minna sanoi ja nousi ylös penkistä tarttui Jannen käteen, Janne nousi ja lähti Tiian ja Minnan perässä tanssilattialle.

Minna ja Tiia lauloivat kappaleen mukana “ She's a maneater, make you buy Cars, make you cut cards, make you fall real hard in love..” Janne yhtyi heidän mukaan lauluun, sillä niin monet muutkin näytti tekevän. Jannea kävi usein monet vähemmänkin tutut tytöt pyytämässä tanssimaan, ei sen takia että hän olisi niin hyvän näköinen vaan koska hän osasi tanssia. Monesti kateelliset jätkät jotka luulivat itsestään liikoja tulivat iskemään mukamas hyvillä tanssi taidoilla, Minnaa ja Tiiaa samalla ”vahingossa” tullen Jannen eteen. Parin kappaleen jälkeen Janne, Tiia ja Minna lähtivät hakemaan lisää juomaa tiskiltä.

Tiskin toisella reunalla oli Mika tilaamassa juomista myös. Tiia huomasi Mikat ja sanoi:

- Janne tuol on toi sun kaveri.

- Joo kyllä mä huomasin et se täällä on kun tulin, mut mä en jaksa nähdä sitä kun meillä on välit poikki jostain syystä. Sanoi Janne alakuloisesti, kun taas pintaan nousi ikävä. Mielikuvia yhteisistä juoma reissuista ja muista hölmöilyistä mitä he olivat Mikan kanssa tehneet. Kaupassa katselemassa leluja 21 vuotiaana ” Vähän mä olisin pienenä tahtonu tälläsen Legon, mut eihän meidän aikaan tälläsiä ollu”. Kännissä kadulla hoilaamista ja kaikkea vastaavaa. Mutta yhtäkkiä kaikki oli poissa ei puhuttu, soitettiinkin vain jos oltiin älyttömässä kännissä. Ja nyt ei edes enää moikattu tai Janne ei moikannut kun ei enää jaksanut.. Monta päivää mietittyään asiaa mistä moinen etääntyminen olisi voinut johtua, ei Janne ollut saanut asiaan mitään ratkaisua.

- Ai mä en tiennytkään, sanoi Minna yllättyneenä.

Mutta hauskanpito jatkui ja alkoi porukka olla jo siinä kunnossa illan lopussa että kotiin asti pääseminen voisi monella tuottaa hankaluuksia, ilman taksia. Eikä kovinkaan moni sateessa muutenkaan olisi kävellyt. Mutta Jannella ei ollut kyytiä, eikä Minnan ja Tiian taksiin viitsinyt väkisin tuppautua. Olihan he monesti joutuneet maksamaan Jannenkin kyydin, koska kaikki kolme asuivat samalla suunnalla.

Janne vetäisi hupun taas päähän ja lähti kävelemään kotia päin. Parisataa metriä kävelty piti kädet laittaa taskuun sillä tuuli oli yltynyt kovemmaksi. ”Saa nähdä tuleeko kovakin myrsky” ajatteli Janne kävellessään rantatietä. Mutta ajatus myrskystä loppui lyhyeen sillä Janne huomasi ettei farkkujen taskussa ollutkaan kotiavainta. Mieleen syöksähti muistikuva kuin elokuvissa aikaisemmin päivällä heitettyään avaimet eteisen pöydälle, kuin kiusallaan mielessä näkyi avaimet lähikuvana pöydällä.

- Ei helvetti… Janne sanoi ääneen jatkaen sitten ajatellen …”Mitäs mä nyt teen, en pääse mihinkään yöksi”. ”Joudun jäämään ulos”. ”En viitti soittaa Minnalle tai Tiialle, koska molempien luo on liian pitkä kävelymatka”.

Janne jatkoi vähänmatkaa eteenpäin päästäkseen jonkun talon katokseen miettimään mitä tehdä. Ei sateeseen voinut ainakaan jäädä, kun nyt jo oli märempi kuin uitettu koira. Istahdettuaan rapulle ”Ei helvetti nyt on housut märkänä boksereita myöten” hän nousi takaisin seisomaan ja sytytti tupakan, jatkoi miettimistä. Ainut vaihtoehto oli enää soittaa Mikalle ja kysyä voisiko sen luokse mennä yöksi, jos sillä ei ole ketään muijaa mukana tänä iltana. ”Pitäisikö antaa periksi ja soittaa”. ”On mun kyllä pakko muuten mä jäädyn tänne ulos” Janne pähkäili, otti kännykän taskusta, tuntui että itku voisi tulla minä hetkenä hyvänsä. Kädet alkoivat täristä, selatessa nimilistaa Mikan kohdalle. Puhelimen korvalle laitettuaan Janne kuuli rauhalista tuuttausta.

- Ei se vastaa, sanoi ääneen aivan kuin joku olisi muka kuunnellut. Muutaman tuuttauksen jälkeen kuului puhelun yhdistymisen ääni.

- No, kuului humalaisen kärsimätön ääni puhelimen toisesta päästä.

- No Janne täällä, vastasi varovaisesti ääni väristen.

- Nii onko sulla jotain asiaa, kuului Mikan ääni edelleen yhtä kärsimättömänä.

- Mulla jäi avaimet kotiin, enkä mä pääse mihinkään yöksi.

- Ni voisinko mä tulla sun luo yöks, jos siitä ei oo kauheasti vaivaa, mä lähtisin heti aamusta..

Hetken hiljaisuuden jälkeen Mikan humalainen ääni taas kuului:

- No missä sä oot nyt?

- Tässä parin korttelin päässä sun kämpiltä, täs jonkun kaupan vastapäätä. Vastasi Janne ääni särähtäen murtumisen merkkejä, kyynel vierähti poskelle.

- Kunhan mä kerkeen sinne asti, ni mennään samaa matkaa.. Mika sanoi rauhallisemmalla äänellä.

Noin kymmenen minuutin päästä alkoi näkyä keskustan suunnalta yksinäinen hahmo. Janne kuivasi silmänsä ja sytytti uuden tupakan rauhoittaakseen mielensä, ennen kuin Mika kerkesi liian lähelle. Mikan takkia oli myös aivan märkä, puolipitkät hiukset olivat liimautuneet päätä myöten sateessa.

- No nii mennään, sanoi Mika kuulostaen selvemmältä kuin puhelimessa mutta silti kylmältä.

Sanaakaan sanomatta Janne nousi ja kiiruhti Mikan viereen kävelemään. Vähänmatkaa käveltyä Mika alkoi puhua.

- Mun piti heivata yks muija sun takia.

- Olisit sanonu et sulla on joku muija ni oisin mä voinu koittaa jonkun muun paikan löytää, Janne vastasi taas melkein hajoten, sillä oli niin vaikeaa olla Mikan kanssa tekemisissä kun ei tiennyt yhtään mistä kaikki oli johtunut. Mika ei ollut kertonut mitään syytä miksi oli etäisyyttä ottanut.

- Varmaan mä sut voin jättää oman onnen nojaan tänne kadulle, vaikka meidän välit ei olekkaan kunossa. Ensimäistä kertaa Mika edes mainitsi että heidän välit eivät olleet kunnossa. Tuli hiljaista sillä Janne ei keksinyt mitään sanottavaa enää tuon jälkeen. Mika alkoi jo kaivaa avaimia taskusta että saisi rappukäytävän oven auki. Sisälle asti päästyään pieneen kaksioon Mika heitti takkinsa henkariin ja jatkoi matkaa olohuoneeseen. Janne heitti myös takkinsa henkariin kuivumaan ja jäi eteiseen odottamaan, kuin olisi ventovieraan asuntoon tullut vaikka oli asunnossa käynyt monia kertoja ennenkin. Mika huusi olohuoneesta:

- Sä nuku makkarissa, mä nukun tässä sohvalla!

- Tarviitko sä kuivia vaatteita? Ku sä olit siellä sateessa niin kauan. Kysyi Mika perään turhautuneella äänellä, kävellessään olohuoneesta eteiseen takaisin, pelkät alushousut jalassa.

- Jos sä vaan lainaat, tarttuen kuivat alushousut kun ne kastu siinä rappusilla odottaessa. Vastasi Janne varovaisesti.

- No tuu ni mä annan sulle jotain vaatetta, Mika sanoi kääntyen makuuhuoneeseen päin. Janne seurasi häntä makuuhuoneeseen jossa oli pieni sänky, vaatekaappeja ja kannettava pienellä pöydällä. Mika rupesi penkomaan kaapista vaatteita.

- Tossa on alushousut, tarvoitkos sä muuta yöks? Mä en jaksais ehtiä nyt enempää. Mika sanoi samalla haukotellen.

- Tää riittää yöks kiitti vaan et jaksat vielä tähän aikaan.. Janne sanoi koottua itsensä, ettei murtuisi kokonaan tässä tilanteessa.

- Nyt mä käyn vessassa ja rupeen nukkumaan, heitä niitä vaatteita kuivamaan tohon vessan narulle. Sanoi Mika ja lähti vessaa kohti. Janne vilkaisi hänen perään pikaisesti, mutta ei jäänyt tuijottamaan pitemmäksi aikaa sillä ei halunnut ajatella Mikaa muuta kuin kaverina.

Janne riisui vaatteensa ja laittoi jalkaan Mikan antamat alushousut, jotka tuntuivat oudoilta aluksi sillä Janne oli tottunut pitämään boksereita normaalisti eikä tavallisia alushousuja. Sillä välin Mika oli jo mennyt olohuoneeseen nukkumaan, joten Janne pääsi viemään vaatteita kuivumaan vessaan. Jannekin makuuhuoneeseen takaisin mennessään sammutti valot ja ryömi peiton alle. Laitettuaan silmät kiinni Jannen päässä alkoi jyskyttää illan musiikki uudestaan. Hän avasi silmät, jottei tulisi paha olo ja jäi tuijottamaan yhtä pistettä seinässä, ettei päässä alkaisi heittää.

Hetken kuluttua Janne oli jo melkein unessa mutta säpsähtää kuullessaan jotain ääntä selän takaa.

- Hei kuulet sä, kuuluu kuiskaus.

- Joo mitä asiaa? Janne kysyy säikähtäneenä.

- Mun on pakko tulla kans nukkumaan tähän kun toi sohva oli liian pieni, Sanoi Mika väsyneenä.

- Jos se ei vaan häiritse sua? Jatkoi Mika

- Ei häiritse, jos sua ei häiritse nukkua näin lähellä homoa? Kysyi Janne vähän peloissaan, että jos Mika oli unohtanut humalapäissään kokkonaan että hän oli homo.

- No kai mä yhden yön sun vieressä uskallan nukkua.. Vastasi Mika epävarmasti ja samassa kävi sängyn toiselle reunalle makaamaan vilttinsä kanssa jonka olohuoneesta oli mukaan ottanut. Molemmista alkoi pikkuhiljaa tuntua, että he voisivat taas olla kavereita, jotain hyötyä tästäkin epäonnisesta illasta oli siis ollut, ajatteli Janne. Siinä vieretysten makaillessa kumpikaan ei meinannut saada unta, välillä vaihtaessa asentoa vahingossa toisen iho hipaisi hellästi toista. Tilanne ei tuntunut kummastakaan enää kovinkaan kiusalliselta vaikka asioita ei oltu selvitetty olenkaan heidän välillä. Humalallakin saattoi olla osansa asiassa ettei toisen kosketus ja näin lähellä olo haitannut tai vaivannut kumpaakaan.. Hiljaisuus tuntui rauhalta heidän välillään, mutta kuten aina, hiljaisuuden rikkoo lopulta jokin. Oli se sitten herätyskello, ulkoa kuuluva melu tai jotain muuta. Mutta tässä tapauksessa hiljaisuuden rikkoi Janne kerättyään tarpeeksi rohkeutta, että vaikka murtuisikin täysin, pystyisi sanomaan asiansa loppuun asti..

- Miksi sä halusit ottaa etäisyyttä? me ollaan nykyään kun ventovieraat tai oikeastaan veriviholliset.

- Mä pelkäsin et sä oot rakastunu muhun.. Ootko sä rakastunu muhun? Mika kysyin unisella äänellä pelokkaasti.

- En, vastasi Janne paniikinomaisesti miettimättä tarkemmin mitä sanoo.

- No hyvä, Mika tokaisi välinpitämättömästi.

- Ja tiedätkö mitä.. Sanoi Janne ja oli hetken hiljaa odottaen muka vastausta, mutta jatkoi ennen kuin Mika kerkesi mitään edes sanomaan:

- Vaikka mä olisin rakastunu suhun ni mä en missään vaiheessa sanois sitä sulle, koska mä en aio enkä halua pilata meidän ystävyyttä sillä.

- Etkö sanois missään tilanteessa vaikka olisit kuin kännissä jos olisit rakastunu? Kysyi Mika edelleen pelokkuutta ja humalan sekaista väsymystä äänessään.

- En sanois edes leikilläni ettet vaan ottaisi tosissaan, mulle riittää meidän kaveruus ihan hyvin.

- Sä oot niin hemmetin mukava kaveri etten mä suostuis pilaamaan meidän ystävyyttä, jatkoi Janne.

- Ai no hyvä mä en tiedä miten mä sen ottasin jos sä oisit rakastunu muhun, Mika sanoi huokaisten helpotuksesta.

Hetkenaikaa Jannesta tuntui kun hän murtuisi totaalisesti, katsellen taas seinän yhtä pistettä ja miettien “Minä en rakasta Mikaa, en vaikka mikä olisi”. Hän tiesi kuitenkin sisimmässään että valehteli itselleen, kyynel valahti poskea pitkin tyynylle ja toinen sen perään. Janne puri peittoa ja koitti hengittää hiljaa nenänkautta ettei Mika kuulisi hänen nyyhkytystään. Mutta Mika kuuli kuitenkin ja meni hetkeksi lukkoon jonka jälkeen mietti pikaisesti mitä tehdä: “On minussa nyt miestä sen verran että uskallan halata sängyssäni melkein alasti olevaa homoa, joka on kuitenkin ollut parhaita kavereitani jo melkein vuoden”. Mika kääntyi sängyssä ja työnsi toisen kätensä Jannen kaulan ali ja toisen nosti rintakehän yli ja otti hellän puristus otteen, painautuen Jannen selkään kiinni. Janne säpsähti vähän, mutta tajusi heti että Mika oli kuullut.

- Tää ei oo sit muuta ku kaverin halaus, vaikka näin lähellä olenkin. Sanoi Mika ettei Janne saisi väärää käsitystä.

- Toivottavasti auttaa edes vähän, jatkoi Mika vielä.

Hetkenpäästä he nukahtivat tuohon samaiseen asentoon, painautuneena kiinni toisiinsa hetero joka ei homoista käytännössä ja periaatteessa pitänyt sekä homo joka kaipasi läheisyyttä ja erityisesti tätä kaveriaan…





*****************

Sit taas loppusanat

iski näköjään kerralla aikamoinen inspiraatio..

Pahoittelen niille, jotka seksiä tarinasta halusivat, ettei sitä ainakaan tässä osassa ollut.

Kirjoitelkaa taas palautetta. Ja jos haluatte jatkoa niin saa nähä, jos sitä joku yleensäkään haluaa..

Mutta *Kiitos* jos jaksoitte lukea.