Kalle

Kalle
Paluu kotikylälle

Ajelin kotikylille torstaina viikkoa ennen juhannusta. Oli sovittu, että viettäisin veljeni Villen viljelemällä kotitilallamme – isämme on kuollut – alkulomani ja juhannuksen. Vietin siellä muutenkin isoimman osan vapaistani ja kaikki juhlapyhät. Lisäksi näkisin taas pitkästä aikaa ikävöimäni neli- ja kuusivuotiaat veljenpoikani, mahtavat kakarat. Ja tietysti äitini ja kälynikin, hienot naiset. Sitä paitsi olin toukokuussa vaihtanut vanhan moottoripyöräni isompaan ja täytyihän sitä päästä testaamaan matka-ajossa ja esittelemään isolle veljelle.

Poikkesin kuntakeskuksessa Alkoon ostamaan Kossua ja viskiä tuliaisiksi, kun en ollut viitsinyt sellaisia raahata repussa koko matkaa. Hyllyjen välissä törmäsin yllättäen Maraan eli Marttiin. Hän asuu kotitilamme naapurina. Hän on ikätoverini ja lapsuuteni ja nuoruuteni paras ystävä, ainut itse asiassa siinä lähellä. Olimme kavereita edelleenkin ja tapasimme melkein aina, kun kävin maisemissa. Mutta monella tapaa toisaalta olimme vieraantuneetkin toisistamme emmekä pitäneet yhteyttä puhelimilla tai muuten, kun olin kaupungissa. Vähän yli kymmenen vuotta aiemmin minä olin lähtenyt opiskelemaan lakia ja hän jäi maanviljelijäksi, meni naimisiin ja tuli isäksi. Tosin olin keväällä kuullut veljeltäni, että Mara ja vaimonsa olivat eronneet. Mies itse ei ollut jostain syystä siitä minulle tiedottanut.

- Mara, perskeles, huudahdin hämmästyneenä.
- Jumalauta, Kalle! Ihan pelästyin, Mara leväytti ison hymyn. – Joko tulit juhannusta juhlimaan?
- Joo ja lomaakin viettämään. Tuota, kuulin teidän erostanne. Olen pahoillani.
- Älä suotta. Ihan sovussa erottiin. Marja asuu täällä kirkolla lasten kanssa. Just kävin niillä. Ja vanhuksilla, hän selitti huolettomana. Maran vanhemmat olivat muuttaneet kirkolle sukupolvenvaihdoksen jälkeen, etteivät olisi koko ajan sekaantumassa poikansa tilanhoitoon, fiksut vanhemmat. – Entä mitä sitä sinulle? Joko olet saanut kaikki rosvot kaltereiden taakse?
- En, niitä piruja sikiää entisten tilalle solkenaan, naurahdin; Maran kysymys johtui siitä, että toimin syyttäjälaitoksen palveluksessa.
- Kai tulet käymään jossain välissä? Voisin lämmittää tänä ehtoona saunan, jos tulet. Ostin just sopivasti juotavaakin, hän näytti muutaman viinapullon kokoelmaa. – Olen alkanut jo kyllästyä yksin saunomiseen.

Lupasin mennä joskus yhdeksän aikaan, kun veljenpojat olisivat menneet nukkumaan. Tuo Maran viittaus yksinäisyyteen kouraisi pikkuisen. Varmaan siihen on avioeron jälkeen vaikea sopeutua, saada arki täyttymään vain itsestä. Elän itsekin yksin ja täytän päiväni työllä ja kuntoilulla. Myönnän, että joskus iltaisin olen huokaissut yksinäisyyttäni. En oikein tiedä, miksi en ole koskaan päätynyt pitkäaikaisempaan parisuhteeseen kenenkään jätkän kanssa.

Veljen luona sain peuhata poikien kanssa niin, etten ehtinyt paljon aikuisten kanssa seurustella. Pikku kavereita piti lisäksi istuttaa ja valokuvata uuden pyöräni päällä. Tietty veljenikin oli päästävä kaahailemaan hetkeksi kylän raitilla. Olin vähän sydän syrjällään – pyöräni puolesta. Äidin kanssa kahdestaan kerkesin juttelemaan vain parikymmentä minuuttia. Hän on virkeä ja tarmokas kuusikymppinen ja osallistuu talon töihin vielä ihan täysillä. Hän uteli elämästäni ja töistäni siellä kaukana maailmalla. Tiedän, että hänen teki mieli kysellä ihmissuhdeasioistani, mutta ei tehnyt sitä. Hän ei tiedä homoudestani. Siitä olen uskoutunut vain veljelleni ja hän on luvannut, ettei kerro siitä edes Johanna-vaimolleen, äidistämme puhumattakaan. Itse hän vain naureskelee minulle, mutta ei ole muuten mitään erityistä mieltä siitä. Kaipa hän kasvuaikamme ainaisten tappelujen perusteella ymmärtää, ettei minulle kannata sanoa pahasti. Tämmöisessä lämminhenkisessä ja iloisessa ympäristössä siis meni se iltapäivä ja alkuilta, kunnes Johanna otti pojat haltuunsa saattaakseen heidät untenmaille. Oli mukavan leppeä olo olla kotona.

Muistin sitten lupaukseni Maralle ja ilmoitin lähteväni tervehtimään kaveriani. Kävelin sen kilometrin, kun arvelin tarjolla olevan ajokunnon heikentävää dopingia, itselläkin oli Kossu kainalossa. Maran sukutila on vanha. Ajan peruja pihan rakennukset muodostavat vieläkin melkein täysin suljetun kauniin miljöön. Vain iso konehalli ja sauna ovat vähän syrjemmässä, jälkimmäinen kai tulipalovaaran takia.
Mara jo odotteli minua isossa tuvassaan. Istuimme ottamaan paukkuja ja rupattelemaan kuulumisia. Oli vähän outoa se ison talon hiljaisuus, kun olin aina tottunut siellä vallitsevaan vilinään ja vilskeeseen, poissa olivat vanhaisäntä ja emäntä, miniä ja lapset. Marakin puhui, että oli totutteleminen siihen rauhaan, jota häiritsi korkeintaan vanhojen seinähirsien narahdukset. Hän kertoi vain lyhyesti eroon johtaneista syistä, vieraantuminen, seksielämän kuihtuminen, opettajavaimon halu omaan uranluomiseen. Toisaalta naureskelimme Maralle nyt aukenevia poikamiehen elämän riehakkaita mahdollisuuksia. Omasta elämästäni totesin vain sen jatkuvan entiseen malliin, ilman mitään riehakkuutta vapaudestani huolimatta.

Siirryimme saunaa lämmittämään, reipastusjuomat kainalossa. Istuimme siinä saunan edustalla penkillä, savun ja alkukesän luonnon tuoksut sekoittuivat lumoavaksi taiaksi ja muistelimme menneitä tekosiamme. Tuntui tosi mukavalta pitkästä aikaa olla kaikessa rauhassa vanhan kaverin kanssa. Meillä oli sentään monenmoisia yhteisiä kokemuksia vuosien varrelta. Tietenkin juttelu kääntyi myös Taneliin.

Tämä Taneli asuu samalla kylällä. Hän on meitä kahdeksantoista vuotta vanhempi, nyt lähestyy viittäkymppiä. Hän on seutukunnalla tunnettu, monessa mukana oleva kulttuuripersoona. Hän on myös vanhapoika ja viljelee tilaansa yksin. Kylällämme on vahva naapuriavun perinne. Niinpä varsinkin yksin elävää Tanelia oli tapana käydä aina auttamassa, kun oman tilan töiltä suinkin ehti. Kun me Maran kanssa tulimme varhaiseen miehen ikäämme, Tanelin auttaminen lankesi kuin luonnostaan meille. Ja hän korvasi sen mielestämme todella hyvin. Täytettyämme kahdeksantoista Taneli palkitsi meitä keskioluen kittausilloilla, kahdenkympin jälkeen juomiin ilmestyi Kossupaukut. Se tuntui nuorista miehistä upealta vapauden ylistykseltä, krapuloista, isien naureskeluista ja äitien marmatuksista huolimatta.

Sitten kerran – olimme Maran kanssa juuri tuon parinkympin ikäisiä – tapahtui yllättävä juttu. Minun ensimmäinen homoseksuaalisuuteen viittaava kokemus. Olin toki tietoinen itsestäni, siis homoudestani, mutten ollut koskaan sitä toteuttanut. Niin tosiaan, nyt kun muistelen, olin juuri vapautunut armeijasta ja saanut tietää pääseväni opiskelemaan lakia. Olinpa totisesti onneni kukkuloilla, riehakas koko kesän.

Olimme taas Tanelin luona yksi lauantaiehtoo saunomassa ja nauttimassa talkoojuomia. Vaikka Taneli oli meitä niin paljon vanhempi, hän oli edelleen nuorekkaan iloluonteinen. Sitä paitsi hemmetin hyvässä kuosissa, iso lihaksikas kaveri. Sellainen hän on kyllä vieläkin. Ja komean timmissä kunnossa olimme mekin Maran kanssa, reippaat työhön tottuneet maalaispojat. Kolmikkomme vietti siis kaunista kesäiltaa tosi hilpeissä tunnelmissa, pikkuisen miehistä uhoa ja paljon naurua.

Taneli oli hankkinut niihin aikoihin juuri markkinoille tulleen digitaalisen videokameran. No, pitihän sitä kokeilla ja heti ihan elokuvaa tekemään. Kunnon toimintarymistely oli tarkoitus saada aikaan ja tie auki Hollywoodiin. Vaan mitä siitä nyt tuli, kameramies Taneli oli päissään, päätähdet Mara ja minä olimme ihan käkenä. Näyttelijät pullistelivat Kossumukit kourassa lihaksiaan ja kuvaaja hihitteli ja möläytteli kannustushuutoja niin, että kamera heilui sinne tänne ja äänitys meni pipariksi. Maran ja minun suuri taistelukohtaus päätyi siihen, että kaaduimme kumpikin ihan omin avuin nurmikolle ja kieriskelimme ympäriinsä nauruun tukahtumaisillamme.

Sen verran materiaalia oli kuitenkin kuvattu, että täytyihän se katsoa. Ei muuta kuin toimintaleffa pyörimään ja kolme äijää nuppi turvoksissa ja naamat naurunirveessä sohvalle vierekkäin. Sitä sekopäistä aineistoa oli melkein parikymmentä minuuttia. Mara ja minä ulvoimme kohelluksellemme. Tanelikin hihitteli, mutta hän teki muutakin. En usko, että hän oikeastaan itsekään ensin sitä tajusi. Hän hinkkasi kaluaan verkkareiden läpi. Kun huomasin sen, nauruni typistyi hölmistyneeseen hymyyn. Mara vilkaisi ensin minua ja nähtyään katseeni, suuntasi silmänsä hänkin Tanelin haaroihin ja lopetti nauramisen.

- Ei, vittu, Tane, runkkaatko sinä, hönkäisin.
- Täh, hän sammalsi naama virneessä ja silmät kiiluen. – Ai niin joo. On niin komean näköistä menoa, että palleissa kiehuu. Runkataan, pojat, porukalla tuolle meidän mahtavalle suurelokuvallemme!

Samassa hän kiskaisi kohtalaisen kokoisen vehkeensä verkkareista ja alkoi vedellä sitä. Katsoimme Maran kanssa toisiamme haavi auki. Sitten minä naurahdin – tämä meni ihan puhtaasti humalan piikkiin – ja vetäisin oman, ennenkin mainetta saavuttaneen jättikaluni esiin. Mara epäröi pitempään, mutta murahti sitten, että vittu olkoon. Kukaan ei enää katsellut sen elokuvan viime minuutteja. Kaikkien huomio oli keskittynyt toisten kyrpiin ja kourat viuhtoivat tarmokkaasti. Kamarin täytti kolmen miehen puuskutus ja urahdukset, kunnes jokainen yksitellen ampui mällinsä sinne tänne. Sen jälkeen täydessä hiljaisuudessa jokainen tunki kalunsa takaisin housuihin. Tilanne oli kaikille vähän vaikea ja hämmentävä, minkä sitten laukaisi Taneli paukauttamalla, että kaikkea sitä mies tuleekin kännissä tehneeksi. Kossumukit täytettiin uudestaan, mutta naureskelusta huolimatta juhlat muuttuivat sen verran vaivautuneiksi, että Mara ja minä poistuimme koteihimme kohta puoliin.

Nyt kun ajattelen, Maran asteittainen vieraantuminen alkoi siitä kokemuksesta. Hän alkoi seurustella tiiviisti Marjansa kanssa ja nai tämän parin vuoden kuluttua. Mutta minä astuin sinä kesänä homoelämään muutenkin. Menin kaksi kertaa sänkyyn. Tanelin kanssa. Nain häntä peppuun. Marssin edellisestä viikon kuluttua, toki vasta pitkän kärvistelyn ja harkinnan jälkeen, Tanelin luo ja hetken istuttuamme ehdotin reippaasti, että runkattaisiinko taas. Hän oli pudota penkiltä ja ähkyi punaisena, mutta suostui sitten. Kun siinä samalla vähän kourimmekin toisiamme, kysäisin, oliko hän rakastellut koskaan oikeasti miehen kanssa. Hän myönsi. Siitä ei sitten ollutkaan pitkä matka siihen, että nain häntä. Olin aika hurmioissani, kun panin, alistin kyrvälläni sitä isoa ja vanhempaa miestä. Myöhemmin olen saanut tietää, että antiikin aikana kuvion olisi pitänyt olla päinvastoin, jos vanhempi halusi säilyttää miehekkyytensä.

Seuraavalla kerralla Tanelin kanssa menimme suoraan asiaan heti ovella, kun hän kertoi jo kaivanneensa isoa kyrpääni. Olin niin sankaria että. En tiedä, mistä se johtuu, mutta tunnen itseni hemmetin miehekkääksi, siis niin tosi äijäksi, kun pitelen allani isoa miestä ja survon sitä kyrvälläni. En tietenkään puhunut kokemuksesta kenellekään ja ne jäivät noihin kahteen kertaan, kun läksin opiskelemaan. Ja kaupungissa sitten alkoikin ihan mahtavat, melkein päivittäiset seikkailut miesten maailmassa. Kunnes muutaman vuoden jälkeen rauhoituin.

Siis tuosta Tanelista rupesimme Maran kanssa saunalla juttelemaan. Tunnelma oli leppoisa, juomat vaikuttivat lupaavan rentouttavasti ja oli hyvä istua vanhan kaverin kanssa. Emme puheissamme heti käyneet käsiksi noihin elokuvamuistoihin, vaan kuuntelin Tanelin tämän päivän kuulumisia. Hänellä oli seuraavana päivänä taidenäyttelyn avajaiset kunnan kirjastolla. Kuulemma tuo kulttuuripersoona oli väsännyt sinne maalauksia ja videoteoksia. Tiesin hänen kirjallisista ja teatterillisista harrastuksistaan, mutta tämä kuvataide oli uusi aluevaltaus. Mikäpä siinä, on oikeasti hienoa, kun ihmiset ovat aktiivisia ja kokeilevat rajojaan. Mara arveli, että minäkin olisin tervetullut niihin avajaisiin. Lupasin harkita.

Kun riisuimme saunan eteisessä, oli pakko vähän vilkuilla, missä kunnossa Mara tätä nykyä oli. Tietenkin hän oli nuoruusvuosista miehistynyt, sen olin jo aiemminkin havainnut. Nyt nuorukaisen tiukan kropan lihakset olivat saaneet muotoja pehmentävän ohuen rasvakerroksen. Lihava hän ei missään tapauksessa ole, päinvastoin komearaaminen jämerä äijä, joka teki paljon raskasta työtä. Minä jouduin edes vähän näyttävien lihasten eteen raatamaan keinotekoisesti salilla ja pururadalla.
Kapusimme lauteille ja Mara jatkoi jutteluaan kertomalla lisää avioerostaan ja nykyisestä elämänmenostaan. Hän kuvaili onneksi karjattoman tilansa pidosta, jossa hän teki entistä enemmän yhteistyötä Tanelin kanssa, toisen yksin viljelevän miehen kanssa. Naapuriapu sujui kuulemma erinomaisesti. Kaipa hilpeänä nousevan humalan ansiosta hän yllättäen alkoi puhua niistä mainitsemistani menneistä:

- Muistatko, kun tehtiin Tanelin uudella kameralla sitä pöhköä elokuvaa?
- Että muistanko, naurahdin. – Toivottavasti Tane ei näytä sitä siellä näyttelyssään. Emme taitaisi olla kovinkaan eduksemme kuntalaisten silmissä.
- Älä nyt. Mehän oltiin niin salskeita sankareita.
- Joo ja umpikännissä. Siinä suuressa taistelukohtauksessakaan emme ehtineet edes toistemme kimppuun käydä, kun jo konttasimme pitkin pihanurmea Kossut mukista läikkyen.
- Ja naurettiin niin perkeleesti, Mara hymyili pienesti ja katsoi pitkään minua silmiin. – Ja sitten runkattiin.
- Niin, niin tehtiin, punastuin ja toivoin, ettei se näkyisi muuten hikoilevasta pärstästäni. – Mikähän päähänpisto sekin oli.
- Niin. Tuota, mennäänkö vilvoittelemaan välillä?

Teimme saunan eteisessä paukut ja istuimme taas ulos penkille. Hikiset kehomme höyrysivät jo hieman viilenneeseen kesäiltaan. Minä vähän arastelin sitä elokuvarunkkailun esiin ottoa ja toivoin, ettei Mara jatkaisi siitä, mutta tietenkin hän teki niin.

- Minä siitä runkkailusta hämmennyin, pelästyinkin, mutta en ole koskaan sitä unohtanut.
- Äh, mitä muistamista tuossa nyt on. Nuoruuden hölmöilyjä, yritin vähätellä.
- Se jäi vaivaamaan minua, Mara hymähti ja räpläsi levottoman oloisena reitensä karvoitusta. – Se tuli minulle uniinkin. Ajattelin sitä vuosia niin, että olin tulla hulluksi. Vähän hermostuttaa tunnustaa tätä sinulle, mutta sen takia me erottiinkin.
- Mitä?! Semmoisen joutavan takia, parahdin.
- Niin, sen takia. Oliko se sitten sinusta joutavaa, hän kysyi oudon puuroisella äänellä.
- Mitä sinä nyt tuommoisia utelet, ähkyin.
- Voi helvetti, älä loukkaannu, mutta minun on pakko puhua suoraan. En kestä muuten, hän alkoi vuodattaa ihan tuskaisena. – Aloin epäillä, että olen homo. Tai oikeastaan ymmärsin olevani. Käsitätkö? Niitten unien takia. Ja päiväunien. Voi vittu, että tämä on vaikeaa. Tuota, jo ennen avioeroa menin muutaman kerran sänkyyn Tanelin kanssa. Ja nyt olemme tehneet sitä säännöllisesti.
- Eh? Öö, en tiedä, mitä sanoa, mumisin pää pyörällä. – Melkoinen uutinen.
- Ei kai tämä nyt kuitenkaan sinua sentään järkyttänyt? Eihän, hän kuiskasi ja nieleskeli. – Taneli on kertonut, mitä se ja sinä teitte sinä kesänä. Siis niistä panoista.

Mykistyin. Kylmät väreet puistattivat koko ruumistani. Helvetin Taneli! Minä tapan sen! Tuijotin paskajäykkänä eteeni mitään näkemättömin silmin. Miten turha kuvitellakaan, etteivätkö salaisuudet kotikylällä olisi julkisia. Ketkähän kaikki tietävät homoudestani? Itse olisin halunnut pitää se ihan omana yksityisasianani. Minua vitutti. Päätin käydä pesulla ja lähteä kotiin. Koko juhannusloma oli pilalla. Kun nousin mykkänä ylös, Mara säikähti:

- Kalle! Anteeksi. Puhuin ihan paskaa. Älä, kiltti, välitä!
- Kivat vain sinullekin! Koko kylä tietysti tietää, ärähdin ja astuin saunan eteiseen.
- Ei kukaan! Vain minä ja Taneli. Minä vannon!

Hah, vannominen ei ole koskaan estänyt todistajia valehtelemasta, tuhahdin mielessäni syyttäjän kokemuksella. Saunan puolella kauhoin ämpäriin pesuvettä ja aloin huuhtoa jo kuivahtanutta hikeä vartaloltani. Kuulin selkäni takaa Maran tulevan sisään. Äkkiä hänen väkevät kätensä puristuivat ympärilleni ja hän veti minut takaapäin tiukkaan syleilyyn. Yllätyksestä huolimatta ryhdyin riuhtomaan ja tempomaan itseäni vapaaksi. Maran ote muuttui vain kovemmaksi ja hän painoi minua lauteita vasten. Karjuin raivona:

- Vittu saatana, päästä irti!
- En päästä. En, ennen kuin kerrot, oletko sinä homo vai et, hän suorastaan nyyhkytti minun korvani juuressa.
- Ei, saatana soikoon, kuulu sinulle pätkääkään!
- Kuuluu! Sinä et tajua, mutta sinusta minä niitä unia näin kaikki nämä vuodet! Sinua minä halusin. Ja haluan, hän puuskutti epätoivoisenkuuloisesti, ja minä lakkasin pyristelemästä vastaan.
- Mitä? Minua?
Jähmetyin kuin halvauksen saanut. Mara päästi minut irti. Käännyin hitaasti ympäri ja tuijotin sitä pelästynyttä isoa miestä, joka vapisten tuijotti lattiaa. En tiedä, miksi, mutta kourani puristui nyrkkiin ja meinasin jo huitaista häntä päin näköä. Tönäisin hänet kuitenkin vain syrjään ja menin pukuhuoneeseen. Otin ison huikan suoraan Kossu-pullosta. Mitä hemmettiä tällä kylällä oikein tapahtuu! Äkkiä käännähdin ja huusin täysillä saunan ovelle:
- Helvetti, saatana! Joo, olen homo! Olin jo kauan ennen kuin lykin sitä perkeleen Tanelia perseeseen! Oletko nyt, vittu, tyytyväinen?!

Saunan ovi raottui ja Maran totinen naama katsoi minua surullisena. Että minä sillä hetkellä vihasin sitä äijää ja samalla tunsin kummallisen, valtavan hellyyden aallon työntävän minua häntä kohti. Seisoin kuitenkin liikahtamatta. Hän huokaisi:

- En, en ole tyytyväinen. Sinä vihaat minua.
- Niin vihaankin, ärähdin, mutta puhkesin sitten hymyyn. – Niin kuin parasta kaveria vihataan. Hellyydellä. Saatanan homo.
Otin pari askelta hänen luokseen, läpsäisin häntä kevyesti poskelle, tartuin nenästä ja väänsin. Mara parahti kivusta, kirosi ja kaappasi minut syliinsä. Hän hihkui:
- Jumalauta, nyt alkoi suuri ja mahtava taistelukohtaus!

Ja mehän tapeltiin. Hurjissa väännöissä horjahdimme pihalle, kaaduimme nurmikolle ja painimme kuin aikamiehet. Ja me nauroimme ja nauroimme ja nauroimme. Hemmetti, vanha kaveri oli homo ja sitä sai puristaa siinä syliinsä! Tässä oli jotain aivan mahtavaa, kuin helpottavaa, jotain yhteistä. Kun vähän rauhoituimme siihen apilankukkien sekaan, silitin hänen poskeaan ja sanoin:

- Hittolainen mies, jos et olisi sen Tane-perkeleen poikaystävä, minä naisin sinua saman tien pakaroiden väliin.
- Poikaystävä? Mutta enhän minä ole.
- Häh? Mutta tehän naiskentelette keskenänne.
- Joo, mutta muuten vain. Ketä muutakaan täällä panisi?
- Jumalauta mies! Mitä me sitten tässä nurmikolle lojumme?

Retuutimme toisiamme sisälle. Mara kaivoi saunan eteisen nurkkakaapista öljypullon ja kortsuja. En voinut olla ilkkumatta, oliko tämä hänen ja Tanen vakituinen panopaikka. Sain ilkeän irvistyksen, että toinen niistä. Kietouduimme halaukseen, suutelemaan, nuolemaan ja näykkimään toistemme naamoja. Kädet vaelsivat puristelemassa ja hyväilemässä toisen selkää, pakaroita. Turpoavat kalut painautuivat toisiinsa. Huohotimme tosi kiimassa ja horjahtelimme sinne tänne pöytään, raheihin, seiniin törmäillen. Kumpikin oli tulikuumana himosta, minä ja minun kaverini. Lopulta murisin kyrpä räjähtämäisillään, että nyt persettä ja vähän äkkiä.
Päädyimme saunan puolelle. Työnsin Maran lauteita vasten ja liukastin meidän paikkamme hetkessä. Hiukka hän hermoili:

- Hitto, kuinkahan tuo patukka mahtuu minuun?
- Ei huolta, panen sinua niin, että varmasti sattuu aivan saatanasti, virnuilin raskaasti puuskuttaen.
- Okei, saanpahan kerrankin kunnolla, hän yritti hymyillä.

Painoin häntä niskasta kumaraan ja sovitin terskaa aukolle. Maran reidet vapisivat, ja kehotin häntä rentoutumaan. Aloin työntyä sisään ja voih, miten kivasti hän pani vastaan. Kiihkoissani hermostuin niin, että painoin oikein voimalla ja upposinhan minä lopulta sisään. Mara päästeli tuskaisia hönkäisyjä, kiroili, voihki ja valitti. Hän puisteli päätään vartalo välillä nytkähdellen. Hitto, että oli mahtavaa olla sen ison kaverini sisällä. Tartuin tiukalla otteella hänen harteistaan, pyörittelin lanteita pakaroita vasten, välillä tikkasin kuin ompelukone, välillä herkuttelin pitkillä hitailla työnnöillä. Lopulta puristauduin hänen selkäänsä ja kiedoin kädet rintakehän ympäri. Tuntui aivan mielettömän upealta tuntea se hikinen mies siinä sylissäni, iho ihoa vasten. Annoin mennä täysillä ja laukesin valtavassa hurmiossa aivot täysin pimeinä.

Istahdin alalauteelle aivan onnessani, siis silmät älyttömästi pystyssä ja suu typerässä virneessä. Mara nojasi edelleen keskilauteeseen siinä vieressä. Harittivat hänenkin silmänsä ja hän puuskutti raskaasti. Lopulta hän kähisi melkein äkäisenä:

- Vittu, jätkä, minä en kävele varmaan viikkoon.
- Kyllä minulle käy, että makaat sen viikon sängyssä ketarat pystyssä ja perse avoimena, räjähdin hysteeriseen hekotukseen.

Hän läpsäisi minua takaraivoon. Kaappasin hänet syliini ja uppouduimme suudelmaan. Jotenkin ehkä kumma, että niin vanhan kaverin paneminen ei siinä vaiheessa vielä tuntunut sen hämmentävämmälle. Tarkoitan, että suhteemmehan oli käytännössä liki kolmekymmentä vuotta rakentunut ihan muulle kuin seksille. Eihän sellaista kaveria luulisi voivan panna, mutta itse asiassa olin jopa melkoisen onnellinen.

Niin vakuutti Marakin olevansa. Hän ei halunnut kuitenkaan minun ottavan itseltään suihin. Hän silti runkkasi päälleni, kun istuin siinä lauteilla ja hän seisoi edessäni. Puristelin hänen hauiksiaan ja harteitaan, löin nyrkillä rinta- ja vatsalihaksia. Hän murahteli äkäisenä ja repi hiuksiani, kunnes vittu saatana perkelettä karjuen roiski naamalleni ja rinnalleni. Sitten hän raskaasti huohottaen hieroi väkevällä kouralla spermat ihooni. On muuten kiihottavaa katsoa, kun kova kalu paisuu ja ampuu mällit parin sentin päässä pärstästä.

Loppuehtoo meni juopotellessa, kaulaillessa, lauteilla hikoillessa ja toisiamme vastoilla pieksäen. Tietenkin juttelimmekin kaikesta mahdollisesta, muistelimme edelleen kepposiamme ja mietimme tulevaisuutta. Sitä minun oli vähän vaikea kuunnella, kuinka Mara oli alkanut haaveilla minusta niiden unien myötä ja kärvistellyt kaipuussa. Kun hän oli kuullut Tanelista ja minusta, hän oli salaa riemastunut ja päättänyt päästä naimaan kanssani vaikka väkisin. Siitä saimme aiheen vähän nahistella leikisti.

Mutta kun Mara alkoi kysellä, olisiko meillä mahdollisuutta yhteiseen tulevaisuuteen, menin vaikeaksi. Lupasin, että voisimme tietysti harrastaa paneskelua, mutta parisuhde oli minusta hankala asia. Miten se olisi edes mahdollista, kun asuimme niin kaukana toisistamme. Ja muutenkin tämän kotikylämme takia, kaikki tunsivat meidät. Ja mekin tunsimme toisemme, mutta ihan väärällä tavalla suhteen kannalta. Mara vaikutti vähän pettyneeltä ja yhteisestä päätöksestä jätimme asian hautumaan. Minä hoipertelin lopulta kotiin, kun koillisesta nouseva aurinko työnsi minua selästä.
Aamulla sain nukkua yhdeksään asti. Sen jälkeen pikku pojat livahtivat sänkyyni ja käyttivät minua trampoliinina niin, että katsoin parhaimmaksi paeta tupaan aamupalalle. Veli ja käly olivat navetalla töissä. Äiti vanhaan suloiseen tapaansa nyrpisteli krapulalleni ja marmatti, oliko minun pakko ryypätä niin pitkään sen Maran kanssa. Annoin hänelle suukon ja sanoin, että ehdottomasti oli ollut pakko. Muistelin ensin hymy mielessä, kuinka hienoa ilta meillä olikaan Maran kanssa ollut. Mutta sitten aloin epäröidä, oliko sittenkään järkevää homoilla kotikylällä. Pientä epäilystä tunki mieleen, kun kauheasti ei houkuttanut paljastuminen pitäjän suureksi pojaksi homona. Mitähän Mara mahtoi nyt tuumia?

Kun veli ja Johanna palasivat sisälle, tuli puheeksi ne Tanelin näyttelynavajaiset. Kutsu oli tullut koko perheelle, tilaisuus alkaisi puoli viideltä. Päätimme lähteä porukalla, vaikka iltalypsyn takia siellä ei voitaisi viipyä pitkään. Samalla kirkolla tulisi tehtyä viikonlopun ruokahankinnat. Koska kaikki eivät olisi mahtuneet veljen autoon, minä aioin lähteä moottoripyörälläni – tosin veli yritti tarjoutua tulemaan sillä. Mara kuitenkin soitti ja ilmoitti ottavansa minut kyytiinsä. Matkaan lähdettiin jo puoli neljältä.

Haimme Mara kanssa Tanelille kuohuviinipullon. Perheeni vei kukkia. Taneli ilahtui nähdessään minut ja Maran. Kun kättelimme, kumarruin lähemmäs häntä ja piruuttani kuiskasin, ettet sitten malttanut pitää salaisuuttamme kymmentä vuotta pitempään. Taneli häkeltyi ja vilkuili meitä molempia nolona, mutta maailmamiehen tyyliin otti tilanteen haltuunsa ja ilmoitti, että jatkot olisivat paikallisessa paremman tason pubissa. Pienen neuvottelun jälkeen Mara lupasi toimia juoppokuskina ja perheellenikin – äitiä lukuun ottamatta – asia sopi hyvin.

En ole mikään taideasiantuntija, mutta maalaukset eivät tehneet minuun vaikutusta. Videoteos kyllä säpsäytti sekä Maraa että minua. Se oli sekava silppu nopeasti eteneviä pätkiä, joissa vilahteli maisemia ja eri ihmisiä ilman järkevää yhteyttä toisiinsa. Mutta se säpsäyttävä hetki oli parin sekunnin pätkä, jossa me kaksi toimintasankaria pullistelimme lihaksiamme yläruumiit paljaina ja umpikännissä. Onneksi edes veli ja äiti eivät tunnistaneet meitä, mutta me olimme silti vähän ankeina ja vittuuntuneita Taneliin. Mutisimme Maran kanssa hiljaa, että pubissa viemme kyllä Taneliin miestenhuoneeseen ja annamme miesten kädestä, tai kyrvästä niin kuin Mara hihitti.
Näyttelyssä ja myöhemmin pubissa oli kunnan silmäätekeviä, vanhoja koulukavereita ja opettajiakin. Varsinkin kapakassa monet halusivat vaihtaa kuulumisia kanssani. Kaikki eivät vain minun itseni takia, vaan siksikin, että veljeni on jonkinmoinen poliittinen kiho paikkakunnalla. Vähän kiusalliseksi tunsin oloni, varsinkin kun Mara kiilasi koko ajan kyljessä kuin omistaisi minut. Tanelikin alkoi tulla humalaan ja piti turhan usein kättä kaulallani. Tivauksesta huolimatta kieltäydyin arvioimasta hänen näyttelyään vedoten siihen, etten todellakaan tiedä taiteesta mitään, enhän sentään kehdannut sanoa, etteivät työt olleet minusta kaksisiakaan. Kännissä hän alkoi sitten ehdotella, että Mara ja minä lähtisimme hänen luokseen jatkoille. Kieltäydyin nopeasti ja pyysin Maraa heittämään minut kotiin. Homohommat kotikylällä alkoivat äkkiä tuntua aika ahdistavalta, mieli myllersi levottomana.
Matkalla Mara pysäytti tienlaitaan yhdellä metsätaipaleella. Luulin, että hän tarvitsi kusitauon, mutta hän kääntyikin katsomaan minua selvästi nälkäisenä ja laski kätensä reidelleni.

- Mitä nyt, kysäisin.
- Minä haluan suudella sinua, hän kuiskasi, kumartui ja painoi huulensa huulilleni; vastasin ensin kevyesti, mutta työnsin sitten hänet pois. – Mitä nyt?
- Kuule, Mara, en ole varma, onko tämä sittenkään kovin hyvä ajatus.
- Miksei? Meillähän oli ihan mieletöntä eilen illalla, hän ihmetteli pettyneenä.
- Niin oli, sinua oli upeaa panna, tuommoinen iso korsto. Mutta jotenkin tämä on outoa. Kotikylä, Tanelin touhotus ja kaikki. Ja sinä, vanha kaveri.
- Tuo tarkoittaa kai, ettet lähde nyt minun luokseni?
- Ethän pahastu? Sitä paitsi haluan olla perheenikin kanssa.
- Sinulla on tietysti vakituinen poikakaveri?
- Ei ole. Siitä ei ole kysymys. Minä vain… Kai tämä on vain yllättävää, hämmentävää. En tiedä.
- Naidaanko me enää koskaan, Mara tuijotti totisena eteensä ja puristi rattia rystyset valkoisina.
- Mara, haluaisin silti joka tapauksessa pysyä aina kaverinasi. Sitä paitsi, kuka tietää, kyrvästäni saattaisi olla silloin tällöin aika mukava saada sinut taas vinkumaan tuskissasi. Harkitaan, virnuilin lopuksi keventääkseni tunnelmaa.
- Senkin sika, minä sinulle vielä tuskat näytän, hän naurahti, starttasi auton ja heitti minut kotiin. Pihalla hän vielä hiljaa kysyi. – Tulisitko huomenna saunaan?
- En kun täytyy vissiin saunoa ja ottaa kuppia veljenkin kanssa. Mutta miten olisi kevyt juoksulenkki sunnuntaina illan suussa. Kun olen krapulasta selvinnyt.

Niin sitten sovimme. Lauantai sujui oikein rattoisasti veljenpoikien kanssa riehuessa ja illalla veljen kanssa saunassa, kun panimme maailmaa järjestykseen. Iltapäivällä Taneli soitti ja ehdotti hänkin yhteistä saunailtaa Maran kanssa. Kieltäydyin tietenkin. Sitten hän arastellen pyysi anteeksi, että oli paljastanut minut Maralle. Huokaisin, että ei siitä nyt loppujen lopuksi niin suurta vahinkoa ollut seurannut. Onneksi hän ei ymmärtänyt.

Sunnuntaina viiden maissa soitin Maralle, että olin toipunut sen verran, että pystyisin jo juoksemaan. Hän oli valmis. Pyyhkäisin hänen luokseen ja lähdimme metsään harrastamaan maastojuoksua vanhoilla tutuilla lapsuuden poluilla. Puuskuttaen ja yltä päältä hiessä päädyimme lopulta tasaiselle kallion laelle, jossa kasvoi jäkälistä ja sammaleista nousevia matalia näreitä ja koivun vesoja. Istuimme alas ihailemaan maisemaa ja keräämään voimia loppumatkaa varten. Pian tajusin Maran tuijottavan minua vaivihkaa.

- Mara-a-a, sinä katsot minua sillä silmällä, härnäsin häntä.
- Mitäh muka? En katso. Millä silmällä?
- Sinua panettaa, tunnusta pois.
- Haista paska, en tunnusta. Ei paneta.
- Valehtelija!

Samassa syöksyin hänen kimppuunsa ja kaadoin alleni. Hänen raajansa ampaisivat ympärilleni tiukkaan puristukseen. Suutelimme ja se muuttui pian hurjaksi ahmimiseksi. Kierimme ympäriinsä jäkälät lyttyyn. Vaikka olimme hikoilleet jo muutaman kilometrin ja vaikka olimme aikuisia miehiä, tuntui riemukkaalta möyriä siinä poikamaisesti kisaillen toisiimme kietoutuneina. Ja piankin hullussa kiimassa. Metsä villitsee suomalaisen, sitä se varmaan on.

- Kalu räjähtää. Pitäisikö äkkiä juosta sinun luokse, huohotin Maran korvan juuressa, kun hän niittasi minua kallioon.
- Ei tarvitse. Minulla on välineet mukana, hän kuiskasi vinosti hymyillen.
- Haa, roisto! Olit suunnitellut tämän. Aioitko raiskata minut?
- Suunnitelma oli pikemminkin tulla raiskatuksi, kunhan ensin näin kurittaisin sinua.
- Loistosuunnitelma. Mutta älä kurita enempää, antaudun heti, kun naitattaa niin. Auts!
En ollut koskaan aiemmin rakastellut luonnossa, kauniissa kesäillassa. Se oli varmaa lähestyvän juhannuksen taikaa. Aivan loistava, upea, kiimainen, kaunis, mitä vielä kokemus. Teimme sen edestä ja takaa ja lopulta laukesin, kun Mara ratsasti minulla. Hän vain hihkui riemuissaan voihkien, että minun helvetin iso pamppuni tappaa hänet. Itse olin niin onnellinen, että otin häneltä suihin, tosin mällit ohjasin kanervikkoon. Mara tykkäsi siitä hommasta niin, että tukastani repien nussi suutani rajusti, että sain kakoa koko ajan. Oli silti kiva tehdä kaveri onnelliseksi.

Palasimme takaisin rauhallisesti kävellen. Peuhaamisemme oli käynyt kunnon kuntoilusta, oikea maastojuoksun loppukiri, joten voimia ei enää riittänyt ravaamiseen. Matkalla Mara kertoi, että Tane oli viikonlopun aikana soittanut parikin kertaa ja kysellyt, olinko sittenkin kyrpiintynyt siitä paljastuksesta niin paljon, etten halunnut tavata häntä enää.

- Niin että oletko, Mara kysyi.
- Äh, en tiedä. Harmittihan se, mutta jotenkin muutenkin tunnen vieraantuneeni hänestä.
- Niin, mutta ilman sitä en olisi koskaan rohjennut ajatella sinua homona, Mara huokaisi.
- No jaa, onhan siinä puolensa, tönäisin häntä.
- Mentäisiinkö joku ilta käymään Tanen luona? Yhdessä. Onhan hän sentään vanhoja kyläläisiä ja ollut aina molempien kaveri.
- No hyvä on. Mutta ei sitten mitään puheita menneistä homoiluista. Eikä ylipäätään seksistä. Eikä varsinkaan harrasteta mitään kimppapanoja!
- Ei, ei tietenkään, Mara pani helpottuneena kätensä harteilleni.
- Minkälaisia teidän seksitouhunne ovat olleet, rupesin taas härnäämään Maraa. – Sievää ja somaa pervoilua?
- Haista home! Tosi miehekästä, vauhdikasta ja kovakouraistakin menoa niin, että seuraavana päivänä kipeänä on muutkin lihakset kuin kyrpä ja persereikä, Mara alkoi vääntää päätäni kainaloonsa äristen muka äkäisenä.
- Enkö minä pannut sinua tarpeeksi rajusti, hekottelin ja yritin pysyä pystyssä.
- Sinä nait kuin pieni kiltti enkeli.
- Ai Taneen verrattuna?
- Ei kun minuun, kun nussin häntä!
- Haa, leikit siis kovista ja tuo on haaste? Ensi kerralla itket mutta kerjäät silti lisää, uhosin nauraen ja riistäydyin irti hänen otteestaan.

Hyväntuulisina pääsimme takaisin kylälle ja koteihimme. Suihkussa mietiskelin tätä kumman ristiriitaisia tunteita herättävää tilannetta, joka oli syntynyt. Maran kanssa oli oikeastaan tosi mukavaa olla ja peuhata. Mutta oliko sillä mitään tulevaisuuden mahdollisuuksia oikeasti? Mara oli sidottu tilaansa ja minä kaupunkiin. Ja eikö tämän tunteen pitäisi olla mukavan sijasta jotain syvempää? Rakkautta? Tai jotain? Ja Taneen ajattelin joka tapauksessa pitää kohtalaista ja muodollista etäisyyttä. Sitäkin tutkiskelin sielussani, mitä minulle merkitsi Maran ja Tanen suhde. Mara oli sanonut, että se oli vain paneskelua paremman puutteessa, mutta oliko kuitenkaan? Tyytyisikö Mara vain muistelemaan minua, kun joutuisimme olemaan pitkiäkin aikoja erossa toisistamme? Eikö iltaiset visiitit Tanen luona alkaisi houkuttaa? Hyväksyisinkö minä moiset pallien paineen purkamiset? Sitten älysin rauhoittaa itseäni, ettei tässä vielä likimainkaan oltu naimisiin menossa, tuollaiset pohdinnat olivat naurettavaa ajan hukkaa.

Koko juhannusviikon sain viettää pääasiassa sukuni parissa. Pikku vekaratkin jättivät minut jo sen verran rauhaan, että saatoin autella tilan töissä. Pitkin hampain suostuin siihenkin, että veljeni sai elvistellä ajelemalla pyörälläni pitkin pitäjää. Oli se niin polleaa äijää, että nauratti. Tiistai-iltana kävin Maran kanssa Tanen luona. Asettamani ehdot olivat menneet perille, sillä Tane ei viitannut mitenkään seksijuttuihimme, ei edes Maran ja hänen välisiinsä. Tosin hän vilkuili välillä siihen malliin, että taisi mieli kuitenkin tehdä ottaa asia puheeksi. Tiukasti pitäydyimme kuitenkin paikallisiin kulttuuriharrastuksiin ja toisaalta suomalaisen oikeusjärjestelmän toimivuuteen.
Myöhään keskiviikko- ja torstai-iltana kävimme Maran kanssa lenkillä. Molemmilla kerroilla päädyimme Maran saunalle rakastelemaan. Tietenkin uteliaisuuttani houkuttelin keskiviikkona hänet panemaan minua sillä rajuudella, jolla hän kehui nussivansa Tanea. Siis siitä huolimatta, että olen aika ehdoton top. Kyllä sitten sainkin totisesti kyytiä. Vaikea uskoa, että yleensä niin leppoisasta miehestä paljastui sellainen villi peto, raivostunut karhu suorastaan. Hän paiskoi ja piteli minua, miten halusi, ja minä vain vikisin – täysillä nauttien kylläkin. Vaikka olin aina kuvitellut itseni rajunpuoleiseksi rakastajaksi, taidan tosiaan olla kiltti pieni enkeli Maraan verrattuna. Ainakin sitten torstaina olin hellääkin hellempi. Ei Mara sitä valittanut, ehkä siksi että rakastelumme kesti tosi pitkään, iho ihoa hyväillen.

Kylän juhannusjuhlilla – tai tarkemmin niiden jälkeen – tapahtui jotain tosi typerää, mikä sai minut polttamaan päreeni. Perinteiset juhlat järjestetään nuorisoseurantalolla ja sen takana olevalla kentällä, josta on vain noin sata metriä järven kokkorantaan. Lasten takia minun perheeni pidättäytyi alkoholista, kunnes kokko kymmeneltä sytytettiin kymmeneltä ja lapset vietäisiin nukkumaan. Innostuneissa tunnelmissa juhliin kuitenkin valmistauduttiin saunan jälkeen. Pojatkaan eivät vastustelleet hieman juhlavampiin vaatteisiin sonnustautumista.

Juhlat olivat tosi tunnelmalliset, laulua, runonlausuntaa, tanssia ja juoruilua – niin kuin aina. Oli suloista katsoa, kuinka äitikin suorastaan hehkui hoitaessaan toisten mummojen kanssa kahvitusta ja muuta virvoketarjoilua. Kylän lapset juoksivat ympäriinsä, isännät ja emännät vaihtoivat kuulumisia, joita kuulivat muutenkin joka päivä. Tietenkin osa miehistä ja nuorisosta kävi salapulloilla, aikuiset liiterin takana, nuoret pienessä metsikössä. Jos sellaista kukaan koskaan on paheksunut, niin korkeintaan vain lempeästi ja huumorilla. Tajuaakohan kukaan, miten paljon tuollaiset juhlat vahvistavat yhteisön identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta. Ne ovat todella tärkeitä tapahtumia.

Pysyttelin pääasiassa perheeni parissa, vain muutamien tyyppien kanssa kävin rupattelemassa ja jotkut minun kanssani. Kylän kriminaalille naureskelin, ettei minulle kertoisi juttujaan, kun syyttäjänä edustan vastapuolta. Mara kulki läheisyydessäni koko ajan, ellei vieraillut liiterin takana. Tanekin kävi juttelemassa, myös veljeni kanssa. Tane oli selvästi jo hyvässä kaasussa. Hänen asenteestaan minuun näkyi selvästi, mitä hänellä oli mielessä. Pitelin häntä käsivarren mitan päässä naureskellen, vaikka oikeasti minua inhotti se rivo kiilto niissä humalaisissa silmissä. Marakin vähän rypisteli otsaansa Tanen yrityksille.

Kun sukuni poistui puoli yhdentoista maissa, saatoin kaivaa oman pulloni esiin ja liittyä kylän miesten joukkoon liiterin takana. Velvollisuudesta tai kohteliaisuudesta pikemminkin jouduin tanssimaankin muutaman kerran. Siis kyläläisten emäntien kanssa vain, en halunnut herättää päiväunia vanhoissa piioissa. Mara ja Tane liimaantuivat minuun yhä tiukemmin, mitä syvemmäksi heidän humalansa kasvoi.

Puolen yön maissa Mara ehdotti, että siirtyisimme hänen luokseen tuhoamaan viina- ja kaljavarastot. Kuiskasin, että miten olisi jos tuhottaisiin samalla kortsuvarastotkin, ja Maran naama alkoi loistaa. Mutta sitten humalainen Tane änkeytyi mukaan eikä kumpikaan meistä kehdannut kieltää häntä, sellainen nyt ei vain ollut sopivaa. Pikkuisen hoiperrellen ja retkipulloja tyhjentäen seurueemme marssi Maran talolle. Taisimmepa harrastaa vähän kuorolauluakin kulttuuripersoonan johdolla.

Maran tuvan pitkä pöytä täyttyi viinapulloista ja lantringeista. Yritin pitää yllä hilpeää mutta tavallisissa aiheissa pysyvää naapurin miesten juttelua. Niin kuin isännät nyt yleensä porisevat tuvissa. Ei siitä mitään tullut. Mitä enemmän kuppia kallistui sitä levottomammaksi tunnelma muuttui. Tane alkoi olla niin kännissä, että hän kadotti kaiken itsehillinnän ja muuttui täydeksi siaksi. Hän kiilautui penkillä viereeni, kaulaili ja taputteli väkisin. Yritin ystävällisesti työntää häntä kauemmaksi. Siitä ei ollut mitään hyötyä, kohta hän jo hinkkasi itseään minun kylkeeni kuola valuen. Maran ilme alkoi synkistyä, hän tuhahteli pahaenteisesti ja puristeli kouriaan nyrkkiin. Hän oli selvästi mustasukkainen, ja se on asia, jota minä en siedä pätkääkään. Sitten Tane alkoi sössöttää:

- Kalle hei, haluaisitko vähän peuhata? Vanhojen aikojen muistoksi, hehe…
- En. Vanhat ajat on jo ruostuneet.
- Ei, vittu, varmaan sinun taitosi. Sinulla on takuulla pitäjän suurin kalu, Tane huohotti olkapääni märäksi ja puristeli reittäni.
- Lopeta, Mara ärähti, ja minä puskin Tanea kauemmaksi.
- Hehe, siinä minun toinen loverboy. Hei, pojat, ottakaapa uusiksi se muinainen taistelukohtaus.
- Että sinä saisit taas runkata, Mara murisi uhkaavasti.
- Parempi idea! Nussitaan kimpassa kaikki kolme!
- Ei tosiaankaan kiinnosta, kähähdin mahdollisimman tylysti.
- Nyt lopetat, Tane, tuon typerän suunsoiton, Mara komensi tiukasti. – Tai saat lähteä kotiisi.
- Paskat minä minnekään lähden. Kyllä minä tiedän, heti kun selkäni käännän, te rupeatte keskenänne naimaan. Minä kelpaan, kun muita ei ole saatavilla. Mutta minäpä sanon teille, että minä en lähde minnekään ennen kuin olen saanut kyrpää teiltä molemmilta, Tane nousi seisomaan ja rähisi jo ihan sekopäisenä.
- Sinä et saa yhtään mitään yhtään keltään! Ja Kallen ja minun tekemiset ei kuulu sinulle, Marakin nousi jo seisomaan naama punaisena.
- Minä olen opettanut teidät kummatkin naimaan! Minä…
- Nyt riittää! Ulos!
- Ja vitut!

Siinä samassa jätkät kävivät toistensa kimppuun. Sellaista humalaisten tunnekuohuista sähellystä se vain oli, kiroilu oli kamalampaa kuin huitominen. Mutta minä raivostuin täysin! Paiskoin äijiä eroon toisistaan enkä ehkä kovin helläkätisesti. Lopulta kun sain heidät pysymään hetken tuvan eri seinustoilla, karjuin heille, että joudun virkani puolesta nostamaan syytteen molempia vastaan, kun väkivalta ei ole asianomistajarikos. He tuijottivat minua silmät hämmästyksestä pyöreinä. Tietenkin väitteeni oli sikäli valhe, etten minä olisi voinut mitään syytettä voinut nostaa, kun olin osallinen tilanteessa. Mutta pojat kuitenkin rauhoittuivat, vaikkakin raskaasti puuskuttaen.
Vaan minä en rauhoittunut. Tilanne kaiken kaikkiaan oli niin vastenmielinen, Tanen sikamaisen irstas sönkötys, Maran mustasukkaisuus, tappelu. Ja sekin että itse olin jo viikon ollut hämmennyksissä suhteestani Maraan enkä tiennyt, mitä minä siinä suhteessa oikein halusin, mitä minun tulisi tehdä. Kaikki se ristiriitaisuus, eri halut, ajatukset sekoittivat pääni täysin. Poltin kaikki päreeni yhdessä nipussa valtavassa roihussa, tuijotin jätkiä aivan raivoissani. Sitten yksinkertaisesti käännähdin ympäri, marssin ulos ja lähdin kotiin. Tuskin olin päässyt kymmenen metriä ulkoportailta, kun Mara ilmestyi niille ja huusi perääni:

- Kalle, älä mene! Ole kiltti, odota. Anna anteeksi!
- Helvettiin kaikki kotikylän homot, kiljaisin suureen ääneen kääntymättä ja kohotin oikean keskisormeni niin ylös kohti kesäyön haaleaa taivasta kuin pystyin.

Seuraavana päivänä lähdin kotikylältä. Halasin lämpimästi rakkaimman väkeni ja vakuutin tulevani aina, kun vähänkin tulisi aikaa. Hyppäsin pyöräni selkään ja ajoin kaupunkiin, erakon kotiini. Matkalla kävin yhdellä huoltoasemalla tankkaamassa ja kahvilla ja tarkistin kännykkäni. Mara oli soittanut useamman kerran ja lähettänyt yhden tekstarin ’Anteeksi. Tule käymään niin puhutaan’. Hän ei näköjään ollut vielä kuullut, että olin lähtenyt. En soittanut enkä vastannut tekstiviestiin.
Seuraavalla viikolla lähdin yhden tuttavapariskunnan – heteroja – kanssa puolentoista viikon moottoripyöräretkelle Norjaan. Hieno reissu. Kotikylän homot yrittivät sitkeästi ottaa yhteyttä. Tai Tanelilta tuli vain yksi tekstiviesti, jossa hän mitä nöyrimmin pyysi anteeksi törkeää käyttäytymistään. Mara yritti soitellakin. Kun Maralta tuli viesti, jossa hän uhkasi tappaa Tanen tai ei ainakaan aikonut koskaan antaa anteeksi, niin siihen vastasin, että parempi unohtaa meidän juttumme ja alkaa rakentaa sovintoa Tanen kanssa. Hänen paluupostinsa kylmäsi minua: ’Enkö minä merkitsekään sinulle mitään? Minä vihaan sinua!’ Siihen en enää kyennyt vastaamaan tai uskaltanut. Muutenkin poistin viestit ja puhelut sitä mukaa kun niitä tuli, vastaamatta.

Palasin työhön ja elämä solahti tuttuihin uomiinsa, rauhallisiin sellaisiin. Vain kerran elämä oli sortua raiteiltaan. Heinäkuun lopussa yksi keskiviikkoilta Mara ilmestyi oveni taakse. En kehdannut olla päästämättä häntä sisään. Minua hirvitti ja kouraisikin sydänalasta se hänestä huokuva ahdistus, mutta tein kaikkeni pitääkseni pääni, ollakseni kylmästi päätöksessäni pysyä erossa kotikylän homoista. Mara puhisi heti aluksi:

- Miksi helvetissä et vastaa, kun yritän ottaa yhteyttä?
- Minä en halua enää sitä sotkua, murahdin.
- Minähän pyysin anteeksi. Enkö minä saa selittää? Eikö me voida puhua se selväksi?
- Minusta siinä ei ole mitään puhuttavaa.
- Minusta on! Olenko minä sinulle niin merkityksetön?
- Mara, minä sanoin jo kerran, että haluan ajatella sinua aina hyvänä kaverinani. Mutta ei mitään sen enempää. En pysty siihen. Eikö olisi parasta, että sinä ja Tane sovitte ja rakennatte jotain keskenänne?

Silloin tuli nyrkistä. Täysin yllättäen ja kovaa. Lensin perseelleni. Mara haukkoi henkeä edessäni mielettömän vihaisena, mutta kääntyikin sitten ympäri ja lähti menemään. Hymähdin, että viesti tuli perille, ei mitään yhteistä tulevaisuutta Tanen kanssa. Kummallista, vaikka minun huuleni halkesi verille, myös minun omatuntoni kärsi. Tunsin itseni syylliseksi, mutta mihin. Siinä oli syyttäjälle pohdittavaa.

Kesän aikana kävin veljen luona kahtena viikonloppuna, mutta en ottanut mitään yhteyttä Maraan tai Taneliinkaan sen puoleen. Rehellisesti sanoen mietin Maraa aika paljon. Ikävöin? Kaipasin? Rakastunut? Tai edes ihastunut? En tiedä, joo ja ei. Meillä oli paljon yhteistä ja homoilu oli tuonut siihen oikeastaan hienon ulottuvuuden, suorastaan syventävän. Vai oliko, kyselin itseltäni. Toisena päivänä sanoin kyllä, toisena ei. Mutta eihän meidän yhdessä olosta olisi mitään tullut. Esteenä oli niin kotikylä kuin tämä maantieteellinen etäisyys, josta syystä näkisimme suhteellisen harvoin. Ei kannattanut edes leikitellä millään lemmekkäällä ajatuksella Maran suhteen, eihän? En ylipäätään leikitellyt lemmellä, sukupuolielämäni kuihtui olemattomiin. Mutta Mara vain pyöri ajatuksissani.
Syyskuun alussa oli taas maalla viikonloppua viettämässä. Lauantaina iltapäivällä ennen saunaa lähdin lenkille. Juoksin kevyttä hölkkää kylätiellä, kun ohitseni humahti vihreä maastoauto. Maran auto! Se teki hurjan näköisen äkkijarrutuksen ja oli syöksyä tieltä. Pysähdyin pelästyksestä kuin seinään noin parin kymmenen metrin päähän. Sydämeni hakkasi ihan hulluna. Kuljettajan ovi avautui ja Mara nousi esiin. Hän oli kalman kalpea. Hän tuijotti minua. Sitten hän otti toisella kädellä tukea auton katosta ja lähti hitaasti tulemaan minua kohti horjuvin askelin. Päässäni ehti välähtää epäilys, ettei hän vain ollut humalassa, ei ollut. Hän nojasi selkänsä auton perään, liukui kyykylleen alas ja nojasi kyynärpäät polviin. Hän hautasi kasvonsa käsiin. Kävelin epäröiden hänen luokseen. Hän hengitti raskaasti huohottaen ja hoki kuiskaten minuun katsomatta:

- Kalle, ole kiltti. Minä en jaksa. Minä en pysty. Ole kiltti…
Minä olin. Antauduin hänelle ja itselleni. Armahdin meidät molemmat, kotikylän homot. Istahdin hänen viereensä. Vedin hänet kainalooni. Olin kiltti. Olin pieni kiltti enkeli. Ja olen edelleen.