Lasse

Oups, mikä matka minulla oli ruuhkabussissa syksyllä perjantaina! Kaksikymmentä minuuttia olin pakattuna peltirasiaan yhtenä makrillina kohtalotovereideni joukossa – tomaattiliemi tosin oli marraskuun märän kastelemia vaatteita, hikeä ja hengityshöyryjä. Tunnelmaa voi totisesti kuvata tiiviiksi, joskaan ei järin innoittuneeksi. Tai ehkä kuitenkin minä ja takanani seisonut toinen nahkatakkityyppi sentään hieman innostuimme. Muut kansalaiset olivat haltioituneet vääntämään naamaansa sille kuuluisalle norsun vitulle – tämä hupaisa ilmaisu on herättänyt uteliaisuuteni kyseisen lajin naaraiden anatomiaa kohtaan, ei kylläkään seksuaalisten mielihalujeni takia, olen urossuuntautunut.

Siinä bussissa minulla ei ollut mitään, mistä pitää kiinni, mutta kun minua survottiin joka puolelta ihan riittävän tiukasti, pysyin pystyssä, kun sain tuettua itseni oikean käteni sormilla bussin kattoon. Se takanani seisonut kaveri roikotti molemmissa käsissä isoja kasseja – ruuhkabussissa, nerokasta! – ja kykeni tukeutumaan vain minun selkääni ja pakaroihini. Kun olin ahtautunut asemaani bussissa, olin kiinnittänyt seksihullut silmäni oitis tähän urokseen ja änkeytynyt hänen eteensä keskisillalla. Oikeasti tilaa ei ollut muualla, ei tosin siinäkään. Tämä mies oli syntiin viekoittelevan komea ja iso, ehkä raskaan sarjan nyrkkeilijä tai painija tai epänormaali. Lähimmäisenrakkaudesta raskaasti huokaisten tarjosin takaosani hänen tuekseen, ja hän kiitollisena käytti sitä hyväkseen.

Ensimmäisen minuutin aikana hän ei vielä tukeutunut minuun antaumuksella. Kun bussi sitten kääntyillessään ja nykiessään kannusti meitä töistä palaavia rikkomaan rajojamme ja koskemaan rohkeasti toiseen ihmiseen, aloin tuntea pakaroissani kiinnostavia, ylimääräisiä hieraisuja. Julkisesti hyvin siveellisenä ihmisenä oletin tietenkin, että kyseessä oli olosuhteiden synnyttämä puhdas vahinko, enkä lainkaan pahastunut moisesta. Päinvastoin, tungin tiukkaa takamustani hieman taaksepäinkin, jotta se tarjoaisi paremmin saavutettavan tuen. Se mies ymmärsi antamani avun hyödyn itselleen. Hän painautui selkääni niin, että nahkatakkimme natisivat silleen kivasti, ja hieroi siitä eteenpäin etumustaan poikamaisen reippaasti perseposkiini, ottipa avukseen kankensakin, jonka kokoa ja kovuutta en valitettavasti täysin onnistunut selvittämään. Minä olin kuitenkin todella iloinen ja nautin kevyesti myhäillen hyvästä työstäni, taivaspaikkani varmistui monella pisteellä.

Kun tulimme keskustan laitamille, kotini ja kantakapakkani lähelle, se lähimmäiseni laski leukansa varovasti olkapäälleni ja kuiskasi miellyttävällä baritonilla korvaani – olisi nyt saman tien vähän nuolaissut ja puraissut sitä:

- Anteeksi, voisitko painaa nappia? Jään seuraavalla.

- Kyllä. Toki. Se on minunkin pysäkkini.

- Kiitos. Vähän hankalaa, kun on nämä kassit.

- Niinpä.

Bussi kaarsi pysäkille ja jarrutti tietysti tavalliseen tapaan niin, että me matkustajat innostuimme tanssimaan jenkkaa. Ovet sihahtivat auki ja keskimmäisestä aukosta lähti purkautumaan yhtä aikaa ainakin viisitoista ihmistä. Massan ja tilan suhde ei ollut tasapainossa, joten hetkeen kukaan ei onnistunut ulostumaan. Kaikki änkesivät ja pungersivat innoissaan vain kuiskauksenomaisia kirouksia mutisten. Ehkä se olin minä – mene ja tiedä – tai, rehellisesti, olinhan se minä, joka käytin ihan pikkasen voimaa tilanteen ratkaisemiseksi. Tuuppasin reippaasti sitä kassikaveriani, ja kas vain kuinka helposti ja komeasti hän lensi käsimatkatavaroineen kontilleen räntäsohjon koristamalle jalkakäytävälle. Kummallista, miten nopeasti lähimmäisenrakkaus voi kadota ihmisen sielusta. Kun hän päästi ensimmäisen pahaenteisen manauksen, loikkasin hänen ylitseen ja pakenin suosikkipubini turviin.

Kolmessa tuopissa oli selannut iltapäivälehdet, ratkonut ristikot ja sudokut – olen matematiikanopettaja, numerot ovat yksi intohimoni. Vielä kaksi tuoppia ja olin kuunnellut parin kanta-asiakastuttavani tavanomaiset haukkumiset, joilla toden totta onnistuttiin jälleen kerran kohentamaan yhteiskunnallisten palvelujen – sosiaalitoimi, terveyskeskukset, peruskoulu jne – tasoa merkittävästi. Mikseivät he mene mukaan politiikkaan, kun tietävät kaiken ja hallitsevat asiat niin hyvin? Niin no, kieltämättä kenestä tahansa kalja maistuu paremmalta kuin valtuustossa tai eduskunnassa kansalaisten haukuttavana istuminen.

Poistuin mukavalta tuntuvassa lievässä nousuhumalassa lähimarkettiin. Sain haalittua yhden muovikassin täpötäyteen ruokaa ja toisen saunakaljoja lauantai-iltapäiväksi. Sitten viimeinkin kotiin viikonloppua aloittelemaan! Viikon aikana silmieni ohitse oli maleksinut muutama sata velttoa, elämään ja oppimiseen kyllästynyttä nuorta. Vaikken itsekään mikään vanhus ole, totisesti ansaitsin kunnon lärvit. Niin ja seksikin voisi olla kivaa, jos onnistuisin jonkun halukkaan illan baarikierrokselta löytämään.

Asuintaloni sisäpihalla seisoin ulko-oven edessä yhdellä jalalla. Ovi on lakattua paksua mäntyä ja siinä on vain kapeat pystyt kurkistusikkunat, joten siitä ei kovin hyvin näe ulos eikä sisään. Yhdellä jalalla? Roikottakaapa itse kahta raskasta kassia, yrittäkää irrottaa avain lukosta ja pitää samalla toista kenkäänne estämässä ovea loksahtamasta takaisin kiinni. Nuorallatanssi on naurettavan helppoa siihen verrattuna. Siinä sitten selkä kumarassa roikotin päätäni kohti lukkoa kiroten, että mikä vittu sitä avainta nyt jumittaa.

Pang! Ovi jymäytti minua voimalla otsaan. Levähdin komeasti selälleni pihan sohjoon. Kaunis nahkatakkiparkani! Aha, suurin piirtein tältä siis tuntui bussituttavastani, kun hän konttasi jalkakäytävällä. Ooonpa meidän talo korkea näin maanpinnasta nähtynä. Jännää, mutta ihan kuin katto pitäisi kiinni noista pilvistä. Muuten, hyvä mies, tunnetko, kuinka farkkujesi takamus on parhaillaan jännästi kastumassa.

Pomppasin viivana pystyyn, sillä mieleeni iski huoli kaljojeni kunnosta. Ei hätää, mutta muutama ruokatarvike piti tunkea takaisin kassiin. Kas, avain roikkui vielä lukossa, mutta ovi oli kiinni. Eikö se auennutkaan äsken räväkästi? Eikö siitä tullutkaan ketään? Aloin epäillä saaneeni äkillisen häiriön aivosähkötoimintaani. Tosin kipu tuntui otsani ulkopuolella eikä aivoissa.

No, rohkeasti taas oven kimppuun. Kiskaisin sen auki räväkästi. Onnistuin väistämään juuri ja juuri, kun iso mies tuli selkä edellä ovesta korkea pino pahvilaatikoita sylissään. Ne hän heitti siihen pihalle, kun itse asettui makaamaan siihen juuri lämmittämälleni paikalle. Hänkin oli järkevästi varustautunut tällaisiin tilanteisiin märältä suojaavalla komealla nahkatakilla. Mieleeni juolahti, että tämä on varmaankin jonkinlainen salaa kuvattava tosi-TV –sarja, jossa ihmiset altistetaan naurettaviin tilanteisiin eri ovien kanssa.

Laskin kassini oven eteen, ettei se taas menisi kiinni ja aiheuttaisi siten lisää mahdollisia ongelmia. Ryhdyin auttamaan miesparkaa. No mutta, kas, sehän olikin se bussituttavani, se komea raskassarjalainen. Hän vaikutti masentuneelta puhistessaan:

- Joko taas! Voi helvetin helvetti!

Hänkin tunnisti minut. Jähmetyimme kumpikin irvistykseen: Iiik! Bussimies! Onpa noloa! Selvisin ensimmäisenä vaikkakin punaisena ja ryhdyin keräämään tyhjiä laatikoita. Hän kömpi ylös ja yritti keventää tunnelmaa:

- Just äsken pudotin ne tuohon käytävään, kun yritin aukaista ovea.

- Älä välitä, just äsken viisi sekuntia sitten makasin ihan siinä samassa paikassa.

- Ai? Minä olen jo kerran aiemmin tänään joutunut konttaamaan jalkakäytävällä, kun joku idiootti tönäisi minut ulos… tuota… siitä bussista. Otsassasi muuten on pieni ruhje, hän vaihtoi nopeasti puheenaihetta.

- Ei se varmaan mitään. Ei ainakaan tunnu, minä idiootiksi mainittu mietin vaivihkaisia pakomahdollisuuksia.

- Asutko tässä?

- Ju-juuh. Kolmas kerros.

- Ihan tosi? Minä muutin eilen samaan kerrokseen. Nyt täytyy vähän raivata näitä muuttoroskia.

- Sittenhän me olemmekin ovinaapureita, ilahduin, kun mieleeni syttyi sen pakaroiden hieronnan yllyttämä toivo läheisemmästä tuttavuudesta tulevaisuudessa – ilman pelleilyä ovien kanssa. – Ööö, tuota täytyy tästä vissiin… Niin, ellet tarvitse apua?

- Ei, ei, kyllä tämä tästä. Kiitos. Nähdään.

Hän lähti roskiksille. Hmmm, ihan hierottavat nuokin lihaksikkaan pyöreät pakarat ovat, reisistä nyt puhumattakaan. Tai upean leveistä hartioista. Ehkä tuota kaljua päänahkaakin voisi sivellä vaikkapa öljyisillä käsillä. Kaihoten astuin rappuun. En uskaltanut turvautua hissiin, kun siinä on ovi, vaan terveellisesti puuskutin portaita.

Huomattakoon, etten pätkääkään sählännyt kotioveni kanssa, vaan pääsin turvallisesti eteiseen. Vilkaisin peiliin. Äh, ei tuo ruhje mitään ollut, pelkkä naarmu. Kotiuduin ja tyhjensin kassit jääkaappiin. Vaihdoin kuivat farkut, korkkasin oluen ja ryhdyin laittamaan ruokaa. Mietiskelin uutta naapuriani. Melkoinen poika kaatuilemaan ja saastaisen pervo, kun julkesi bussissa ruveta minua niin ihanasti tökkimään. Olisikohan jo huomenna sopivaa ehdottaa hänelle iltapäiväkahveja? Jos esittäisin kutsun selin ja perse pitkällä, hän ei ehkä pahastuisi, mikäli rikon naapurin lähestymistä koskevaa etikettiä. Ehkä hän haluaisi tulla kanssani saunaan viideltä niin, että voisin kunnolla tarkistaa, millainen se housujen kätkemä hieromasauva oikein onkaan.

Söin ja palanpainikkeeksi panin pyörimään pornoleffan, jossa kunnon nahkaäijät jyystivät toisiaan perusteellisesti. Minkähän laisia panotapoja naapurillani on? Kulli oven rakoon saranapuolelle ja sitten vain ovea heiluttamaan? Yäk. Ainakin hän oli niin ronskin kokoinen, että voisi olla mukavaa joutua hänen liiskaamakseen. Aijai, kun hän painaisi minut alleen ja panisi niin, että terska kurkusta vilkkuisi. Sain yskänkohtauksen, kun nielua rupesi karhentamaan, mutta muuten aloin olla virittäytynyt illan saalistuskierrokselle baareihin.

Sonnustauduin seksikuteisiin. Siis bootsit, farkut ja nahkatakki, riettauteni on maultaan vaatimatonta. Tasan puoli yhdeksältä aukaisin oveni. Pang! Niin aukaisi uusi ovinaapurinikin. Rappukäytävä kajahti komeasti, ja kumina kiersi joka kerroksen jokaisen nurkan. Joko taas, huokaisin, tämä ovivitsi alkaa kyllä olla loppuun kaluttu. Tällä kertaa ei onneksi seurannut kaatumisia eikä vammoja.

- Oups. Sorry, hän hymyili söpön nolona. – Täytynee vähän harjoitella näiden ovien kanssa.

- Ei tämä mitään. Sen mummun kanssa, joka siinä ennen asui, meillä oli tapana hakata näitä ovia vastakkain aamuin illoin ihan iloksemme, yritin hymyillä häntä söpömmin.

Hän mulkaisi minua alta kulmiensa kuin avaruusoliota. Hissiin emme meinanneet päästä ollenkaan, kun yritimme niin ylen kohteliaasti saada toisen astumaan sisään ensin. Kumpikaan ei halunnut olla ensimmäinen, kun kaiketi pelkäsi, että toinen lyö heti ovella, jos selkänsä kääntää. Pienessä ahtaassa hississämme huomasin, että minähän olen samanmittainen kuin hän, vaikka hän muuten vaikuttaa jättiläiseltä rinnallani. Hän tuoksui erittäin vahvasti mieheltä, jopa siinä määrin, että jos olisimme olleet tulossa kuudennesta kerroksesta, olisin varmasti kääntänyt hänelle pakarani jo viidennessä.

Kadulla hän kiskaisi nahkatakkinsa kaulukset pystyyn ja vilkuili ympäriinsä. En voinut olla nuolaisematta huuliani ja kysymättä:

- Mihin päin olet menossa?

- En erityisesti mihinkään. Ajattelin vain katsastaa lähiseudun baaritarjonnan.

- Tuossa lähellä on minun kantakapakkani. Lähdetkö ensin tarkastamaan sen? Voin esitellä sinut henkilökunnalle. Niin muuten, minä olen Lasse.

- Pieti. Tai Pietu. Ihan miten haluat. Oikeasti Pietari. Joo, voin lähteä.

Juuri kun olin tarttumassa pubin ovenkahvaan, se läjähti vauhdilla sormilleni. Kantapariskunta Marjatta ja Seppo horjuivat ulos kännissä – puolituntia tavanomaista aikaisemmin. Marjatan märät huulet ilahtuivat minun tapaamisesta ja yrittivät tavoittaa suutani, mutta onnistuin loikkaamaan sivuun. Tarkemmin Pietin kylkeen. Hmm, hän ei horjahtanutkaan, vahva mies! Seppo piti ovea kohteliaasti auki meille. Me Pietin kanssa vilkaisimme epäröiden toisiimme: Uskallammeko luottaa tähän ovimikkoon. Nyökkäsimme hiljaisesti. Minä hyppäsin tuulikaappiin ensin ja hän salamana perässäni niin, että törmäsi selkääni. Ovi lähti sulkeutumaan ja kuulimme vielä Sepon huutavan:

- Shaatanan mhuija, ota kiinni! Mää shiish kaadun!

- Huh, en oikein luota enää oviin, Pieti hengitti kuumasti niskaani.

- Viisasta. Ne suhtautuvat meihin kummallisen epäystävällisesti, myönsin ja työnsin samalla aavistuksen itseäni taaksepäin. Hän ei väistänyt, vaan otti tukevasti vastaan.

Emmehän me siihen tuulikaappiin voineet kuitenkaan jäädä hieroutumaan, kun ei siinä ollut sen pahempaa ruuhkaa. Esittelin Pietin uutena naapurinani tarjoilijoille Sanna ja Ville, jotka toivottivat hänet tervetulleeksi ja varmistaakseen Pietin tulevan kanta-asiakkuuden tarjosivat meille shotit oluttuoppien kyytipojiksi. Istuimme syrjäiseen pöytään, vaikka useammastakin pöydästä kävi kutsuja liittyä kiihkeisiin keskusteluihin joutavista aiheista – urheilu ja TV:n päivittäiset draamasarjat.

- Olet melkoisen suosittu täällä, Pieti hymyili.

- Enemmän minua pidetään ärsyttävänä totuutta vaativana jankuttajana. Mutta joka viikonloppu täällä menee joitakin tunteja.

- Totuuden jankuttaja?

- Nämä eivät ihan ole perehtyneet tieteelliseen ajattelutapaan. Löysää argumentointia ja mielikuvia, sitä on keskustelu täällä.

- Sinulla sitten vissiin on tieteellinen tausta?

- Luonnontieteellinen. Matematiikka, fysiikka, kemia.

- Biologia. Opetan lukiossa.

- Oho, sama täällä. Plus muutaman tunnin yläkoulussa.

Eipähän tarvinnut jahkailla, mistä puhuisimme. Kaksi luonnontieteiden opettajaa löytää kyllä jaariteltavaa. Tosin jossakin välissä huomasin toisen jalkani vispaavan niin levottomasti, että ymmärsin epä-älyllisten alapäätarpeideni vaativan myös huomiota – ei vielä sentään kusi, vaikka kolmas tuoppi olikin jo menossa. Ei, polveni levottomuuden herätti Pietin kulmakarvat, isot siniharmaat silmät, kaunis nenä ja ihanat huulet, joita vähän väliä suutelin mielikuvissani. Mietin ankarasti, kuinka pääsisin lähestymään olennaista – toistemme pakaroiden hierontaa. Päätin kierrellen ja kaarrellen lähestyä ensin bussimatkaamme. Siinä tarkoituksessa aloin kysellä, mistä hän oli muuttanut naapuriini. Selvisi, että lukioni naapurista, ja että hän oli tänään raahannut kasseissaan viimeiset pikkutavarat. Siihen lipsautin:

- Tosi fiksua tuoda ne ruuhkabussiin.

- Öh joo, en tullut ajatelleeksi, hän ähkäisi ja hänen kaulansa alkoi punastua.

- Vaikka mukavan tiivis ja intiimi tunnelmahan siellä oli, hymyilin iloisesti.

- Niin, jaa. Olihan siellä hetkensä, hänen silmänsä killistyivät hetkeksi ujosti tarkkailemaan minua, kunnes samassa hän synkkeni: - Haluaisin kyllä saada kouriini sen vittupään, joka tyrkkäsi minut ulos katuun.

- Jaa, sellaisessa ruuhkassa ja ovissa nyt sattuu vahinkoja, nikottelin kauhuissani ja vannoin, etten paljasta itseäni ikinä edes unissani.

- Se mikään vahinko ollut! Tunsin ne kädet selvästi, hän tuhisi pahansuovasti.

Hylkäsin nopeasti bussiaiheen ja siirryin takaisin tieteen opettamisen ongelmiin. Hetken päästä menin hakemaan meille seuraavia tuoppeja. Kun seisoin tiskillä, Pieti tuli taakseni, laski kätensä olkapäälleni, hieraisi lantion syrjällä perseposkiani ja kuiskasi käyvänsä vessassa. Vein nopeasti oluet pöytäämme ja painelin perässä. Avasin oven siihen hyvin kunnioittavasti suhtautuen. Pieti seisoi pisuaarin edessä syvennyksessä. Astuin hänen taakseen henkeäni pidätellen ja – kiitos nousuhumalaisen rohkeuteni – hieraisin etumukseni hänen pakaroihinsa, en mitenkään kainosti vaan reippaan riettaasti muutaman kerran edestakaisin. Pieti päästi riemastuneena mielihyvän hyrinää. Näykkäsin hänen korvaansa ja kuiskasin:

- Tämä on kosto bussimatkasta.

- Hyi, kosto on rumaa, mutta voisitko kostaa lisää.

- Mielihyvin. Menemmekö minulle juomaan huomiset saunakaljat hirmuisten kostotoimien ohessa?

- Heti, jos vain ovista selviämme.

Hörpimme melko nopeasti ostamani kaljat ja tuijotimme, no joo, kiimaisen riemuissamme toisiamme suohon – tai ovenrakoon. Kadulla emme uskaltaneet käydä julkisesti toisiimme kiinni, mutta jo lyhyellä hissimatkalla liimauduimme toisiimme nahkatakit natisten ja kuumat kuolat suudelmassa vaihtaen. Kerroksessamme Pieti yritti tunkea avainta kotioveensa – kai huomasitte, ettemme olleet vielä joutuneet tappelemaan ovien kanssa, päinvastoin kaikki oli sujunut kuin tanssi. Kuiskasin:

- Hei, naapurisi asuu tässä.

- Heitän vain takin kotiin, hän supisi.

- Et, vittu, heitä. Minä haluan sinut nahkoinesi karvoinesi.

- Pervo!

Hihitellen hiippailimme asuntooni, ja suljin oven äänettömästi. Ja sitten se alkoi! Kiihkeä ja vimmainen tepastelu sinne tänne toisiimme kietoutuneina, seiniin ja huonekaluihin törmäily, huulien ja kielten kuolainen sekoittuminen. Rojahdimme olohuoneen lattialle. Minä jäin alle, ja ruuhkabussi sentään, kuinka minä liiskauduinkaan sen ison miehen painosta, luut vain rusahtelivat. Kiemurtelin kiimasta villinä, huohotin riemusta, kurotin käteni puristelemaan milloin hänen pakaroitaan milloin hartioitaan. Hän kouri minua voimiensa takaa ja söi, nuoli, puri joka puolelta. Hän nousi päältäni polvilleen ja repi minulta bootsit ja farkut helvettiin. Hän kiepsautti minut rajulla otteella nelinkontin ja alkoi armottomin sormin tunkea liukkaria perseeseeni. Minulta pääsi himokkaita urahteluja, silmäni lensivät välillä puolen metrin päähän ja vartaloni kouristeli nautinnon krampeissa. Hän kiskoi omat farkkunsa vain reisiin. Kuului kortsunpakkauksen rasahdus, vielä pieni hetki ja sain tuntuman, millainen se hieromakanki olikaan. Julmetun kova ja sitä riitti ja riitti, kun se sitkeän peräänantamattomasti tunkeutui syvälle minuun. En saanut vedettyä henkeä, suu vain ammotti auki ja sylki valui norona kauniille matolleni. Kun hän pääsi perille, hän painautui selkääni, ja minä sain viimein ähkäistyä. Nahkatakkimme hieroutuivat toisiinsa. Hänen pitkät, vahvat jalkansa jännittyivät suoriksi taaksepäin ja antoivat lantiolle voimaa, kun se alkoi rajusti hakata pakaroitani. Minä sain ponnistella kaikin voimin, etten olisi siinä menossa läsähtänyt mahalleni. Tuntui kuin raivostunut norsu olisi pannut kuivaa olkipukkia, niin hennoksi minä koin itseni. Ja sitä kesti ja kesti, elämäni pisin ja hurmiollisin pano. Sitten hänen käsivartensa puristivat jumalattoman tiukasti rintakehääni. Hän murahteli äkäisesti ja lantio otti mielettömän loppukirin. Hän tuli ja tuli, eivät varmaan mahtuneet ne mällit kumiin.

Hän kierähti käsittämättömiä ölisten velttona viereeni. Nousin nopeasti seisomaan hänen ylleen ja runkkasin riettauksia puuskuttaen ja kuin viimeistä päivää. Hän potki minua perseelle bootseillaan ja silmät palaen rienasi minua aivan kamalilla rivouksilla. Minähän kiihotuin pois tolaltani ja ruiskin kuumat liemet hänen nahkatakilleen. Putosin pitkin pituuttani hänen päälleen, ja hän puristi minut karhumaisen lämpimään halaukseen.

Kun hengityksemme olivat tasaantuneet, aloitimme saunakaljojen kittauksen. Lörpöttelimme ummet ja lammet. Emme saaneet pidettyä huuliamme erossa tosistaan. Minä hipelöin jatkuvasti hänen tiukkoja vatsa- ja rintalihaksiaan nahkatakin alta. Nukahdimme kaulakkain sohvalle, mutta yöllä heräsin siihen, että palelimme molemmat lattialla. Hain meille peitot ja tyynyt, ja jatkoimme uniamme.

Aamulla vaadin tiukasti, että leikimme sellaista, että iso paha nahkatakkimies raiskaa väkisin laihan nahkatakkikaverin bussissa, muuten ei tulisi aamiaista. Olipa Pietiä helppo kusettaa, tietenkin hän olisi saanut aamupalaa, vaikka ei olisikaan raiskannut minua. Mutta ihanaa, että hän teki sen. Ja kyllä hän oikeasti piti siitä itsekin, sillä hän on monet kerrat halunnut leikkiä sitä uudestaan ihan omasta aloitteestaan. En ole koskaan vastustanut sitä muuten kuin vain leikin vaatimalla pontevuudella.

Puolen päivän aikoihin haimme lisää saunakaljaa ja niitä naukkaillen järjestelimme Pietin tavaroita paikoilleen hänen kämpässään. Niistä kamoista saattoi muuten huomata, että rakkaalla biologillani on huomattavasti parempi maku kuin minulla. Viideltä menimme saunaan. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni parrua perseeseen lauteilla ja syöttää kaverin suuhun spermani niin miellyttävässä lämmössä.

Me olemme kumpikin niin laiskoja, ettemme ole sen koomin jaksaneet sivuillemme vilkuilla muiden uroksien perään, vaan olemme antautuneet suhteeseen keskenämme. Asumme yhdessä kahdessa vierekkäisessä asunnossa. Kymmenen minuutin verran kuljemme työmatkat samassa bussissa ja olemme muutaman kerran rietastelleet vaivihkaa pakarahieronnan merkeissä ruuhkatilanteissa. Tulin kerran tunnustaneeksi sen bussista ulostyrkkäämisen, mutta rangaistukseksi jouduin kärsimään vain tavallista rajumman raiskauksen, mistä valitin ainoastaan nautinnon takia. Emme ole enää konttailleet jalkakäytävillä tai makoilleet lumihangessa. Ovien kanssakin olemme hiljaksiin oppineet elämään. Toki takapakkiakin silloin tällöin tulee. Niin kuin eilen aamulla, kun tulin vessasta. Tietenkin Pietin oli pakko seisoa eteisessä ja saada ovi pärställeen.

- Vittu saatanan homo, etkö sinä jumalauta opi elämään niiden ovien kanssa, hän karjui naama punehtuen ja vääristyen raivosta.

- Kuulehan biologi, tiuskaisin aamuhappamena. – Satutko tietämään, miltä näyttää norsun vittu? Tuossa on peili!

No, ei siinä sen kummempaa. Hän raiskasi minut, ja minä kiljuin onnesta.